Evan Dando (US) @ Tavastia, Helsinki 30.3.2015

Evan Dando on 1990-luvun alkupuolen palvotuimpia indierock-artisteja. The Lemonheads -yhtyeen nokkamies teki rennolla vetelysasenteellaan, raikkailla biiseillään ja salskealla ulkonäöllään sukupolveensa lähtemättömän vaikutuksen. Niin kovan, että vielä parikymmentä vuotta myöhemmin Dandoa halutaan tulla katsomaan, vaikka moni hänet jo aiemmin nähnyt on todennut, ettei tarvitse nähdä toista kertaa. Niin välinpitämättömästi Dandolla on tapana suhtautua yleisöönsä.

Näin Evan Dandon ensimmäisen kerran soolona tasan kymmenen vuotta sitten Tavastialla. Ensimmäisen kerran hohto antoi anteeksi pettymyksiä tuottaneen keikan fiiliksiä. Muistan Dandon hutaisseen hittipiisinsä potpurissa päästäkseen niistä vain eroon. Sama meininki oli The Lemonheadsin paluukeikalla 2007, josta jäi vielä laimeampi mieli. Sen jälkeen en ole nähnyt Dandoa, vaikka mahdollisuus olisi ollut, kunnes sitten eilen taas.

Evan Dando_Tavastia033015Tavastialle oli saapunut muutama sata ihmistä maanantai-illan loskasateesta huolimatta. Sisälle astuessani lämmittelijänä olikin aloittanut ennalta mainitsematon Ville Härkönen. Tilanne oli hämmentävä, sillä illan piti startata Sara Johnston, joka on kiertänyt Dandon kanssa Euroopan kiertueella. Sara oli ottanut viime tipassa hatkat. Todennäköisesti hän oli matsannut Dandon kanssa ja lähtenyt lätkimään. Kaverini olikin nähnyt Johnstonin kävelleen kitara kourassa ulos Tavastian ovesta. Ville Härkönen oli varmaan houkuteltu yleisöstä heittämään keikan, sillä niin äkkiä kaikki oli tapahtunut. Nopeasta reagoinnista Härköselle pisteet, vaikka muuten keikka jäi noteeraamatta.

Dando_Poster

Evan Dando aloitti puolisen tuntia ilmoitettua aikaa myöhemmin. Aika ei ollut Dandon ulkonäköä muuttanut, mies asteli miltei samassa grunge-ulkomuodossaan kuin hänet olisi nähnyt 20 vuotta sitten. Pitkän silmillä roikkuneen tukan alta hahmottuivat miehen veistokselliset kasvot, jotka kätkeytyivät kiertueparran taakse. Evan Dando kiitti lyhyesti Ville Härköstä ja antoi sitten palaa. Hän esitti 40 biisiä yhteen menoon. Biisit eivät kestoillaan tavoita jamittelumittoja, mutta lyhyinä ja usein keskeytettyinäkin kappaleina muodostivat hienoista hetkistä huolimatta aika puuduttavan kokemuksen. Encoressa kuultiin vielä viisi extra-kappaletta ja voinkin todeta Evan Dandon soittaneet biisimäärältään pisimmän keikan ikinä. Kestoa koko setille tuli kuitenkin vain reilu puolitoista tuntia.

Keikka lähti käyntiin Lemondheadsin The Outdoor Type –biisillä ja ihan kelvosti lähtikin. Vaikka Evan Dando vaikuttaa huolettomalta vätykseltä, on hänen lauluäänensä persoonallinen ja kitaran hallinta taidokasta. Dando ei jutustellut yleisölle, vaan pudotteli biisin toisensa perään niin tiiviisti, ettei yleisö ehtinyt antaa kunnolla aplodejansa. Kerran Dando yllättäen ärähti miksaajalle ja pyysi viivettä lisää. Arvaamaton karjahdus säpsähdytti, mutta laulusoundi parani huomattavasti ja hetken päästä miksaaja saikin jo kiitoksen.

DandoSettilistaan mahtui parikymmentä The Lemonheads –biisiä, puolen tusinan verran Dandon soolobiisejä ja loput kirjavaa cover-osastoa. Keikka oli ensimmäinen Dandon keikka, jolla hän soitti parhaimmat kappaleensa kokonaan. Klassikkolevyt It’s a Shame About Ray (1992) ja Come on Feel the Lemonheads (1993) olivat hyvin edustettuina ja niiltä kuultiin mm. Bit Part, Confetti, Rudderless, It’s a Shame About Ray, My Drug Buddy, The Great Big No, Into Your Arms ja It’s About Time. Sekaan mahtui myös monta harvinaisempaa The Lemonheads -palaa. Soolobiisit löytyvät pääosin miehen mainiolta Baby, I’m Bored (2003) –albumilta ja niistä All My Life on aina niin viiltävän kaunis kappale, jonka Dando tulkitsi karismaattisesti. Sääli, että Dando hutaisi mielivaltaisesti In the Grass All Wine Colored –biisistä vain tylyn 15 sekunnin version. Cover-puolelta moni styge ampui ohi, mutta hieno versio Misfits -klassikosta Skulls piirsi kalmantuoksuisen tunnelman Tavastian iltaan. Teenage Fanclubin It’s All in My Mind vastavuoroisesti antoi aikaa pohtia elämän alati kiihtyvää juoksua vähän positiivisemmin.

Evan DandoEncore alkoi Dinosaur Jr. Drawerings -biisillä, mutta siinä vaiheessa siirryin narikkaan hakemaan takkia. Kuuntelin loput biisit baarin puolelta ja pois tallustaessa alkoi soida Shaky Ground. Siinä vaiheessa Evan Dandoa oli kuullut jo liikaa. Reilu 40 kappaletta putkeen niputettuna tuntui enemmän kiusanteolta kuin yleisölle tarjotulta harkitulta esitykseltä. Keikan puolen välin paikkeilla Evan kysyi onko hän jo soittanut All My Life –biisin? Ei ollut siinä vaiheessa ja onneksi huippibiisi kuultiin sitten kokonaan. Siksi monta kertaa mielessä pyöri pelko, että milloin mies kiskaisee vahingossa saman biisin uudestaan. Evan Dando antaa itsestään kuvan, että olisi kujalla, mutta siitä huolimatta hän hoitaa tonttinsa tarkasti ja nahjustyylillään kuitenkin rakastettavasti, että Evan Dandon ja The Lemondheadsin pariin palaa aina halusta, vaikka lunta tulisi tupaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s