Gary Clark Jr (US) @ Tavastia, Helsinki 6.3.2013

Kuluvan talven kaksi hartaimmin odotettua keikkaa osuivat parin viikon sisään. Molemmat artistit ovat mustan rytmimusiikin perinteitä kunnioittavia kaiffareita, jotka osaavat tuoda tuotantoonsa modernia kuorrutusta ainakin albumeillaan. Neosoulin evankelista Cody ChesnuTT tuli jo edellisessä artikkelissa todettua maineensa veroiseksi. Toinen veijari, tuo bluesin joukahainen, Gary Clark Jr nousi Tavastian täpötäyteen saliin taas eilisiltana.

Viime syksynä rapakon takana kohistiin uudesta Stevie Ray Vaughanista ja innokkaimmat vertasivat jopa Jimi Hendrixiin. Bright Lights EP oli synnyttänyt suuren kiinnostuksen ja Gary Clark Jr nostettiin Texas Bluesin pelastajaksi. Satuin olemaan rapakon takana syksyllä ja minulla olisi ollut mahdollista nähdä mies veivaamassa hyväntekeväisyyskeikkaa Sandyn uhrien hyväksi. Myrskyn toisessa aallossa iskenyt talvimyteri esti kuitenkin aikeet ja päädyin tsekkaamaan Roky Ericksonin vedon lähikorttelissa.

Rolling Stonesin 50-v. konsertti New Jerseyssä vahvisti Clarkin hehkutusta kutsumalla virtuoosin kitaroineen vieraaksi juhlakonserttiinsa. Texasin pojalle tarjottiin siis suurin alttari mitä rockin temppeleissä voi kuuna päivänä tarjota. Pitkän huiskea Clark selvisi esiintymisestään mainiosti ja näytti sorminäppäryydellään vanhalle väinämöiselle Keith Richardsille närhen munat. Notkeaa oli Garyn soitanta, mutta esiintyminen muuten melko varovaista ainakin TV-lähetyksen välityksellä. Samaan vaisuun lavapreesenssiin sortui vähän Tavastian vetokin.

GaryClarkJr_kuva

Kannattaa tsekata myös Pasi Rytkonen Photography Facebookissa. Lisää rautaisia keikkafotoja.

Gary Clark Jr. nousi lavalle  21.40 eli 10 minuuttia ilmoitetun showtimen jälkeen. Hyvä niin, sillä loppuunmyydyn Tavastian perinteeksi on tullut, että ulkona on vielä soiton alkamisajan tienoilla letka jonoa. Hidas sisäänvaluminen syntyy, kun jengin pitää jättää palttoota kolmen euron narikkaan. Välttämätöntähän se on yleensä niin kuumassa salissa. Tänä iltana kyllä viileä tuulahdus yllätti minut ja vierustoverinkin. Liekö ilmastointia uusittu?

Gary käynnisti keikan loppuvuodesta ilmestyneen Blak and Blu -albumin vahvimpiin raitoihin kuuluvalla When My Train Pulls In. Jouduin kuuntelemaan keikkaa takabaarin lipan alta, minne soitto ei kuulosta koskaan hyvältä. Heti kun pääsin väijymään lipan reunalle, niin johan kuulosti veto paremmalta. Clarkin esiintyminen oli varsin maltillista. Mies ei ole yleisön kosiskelija, vaan hoitaa sen minkä osaa eli pudottelee iskeviä kitarariffejä ja rytmikkäitä blueskoukkuja. Taidettiin kuulla aika monta viisua ennen kuin Clark kyseli yleisöltä onko heillä hauskaa. Eipä siellä kovin hauskaa ollut, mutta antoisaa bluesia sen sijaan tarjottiin. Ennen sukupolvensa suureksi valituksi tulemistaan mies ehti julkaista pari omakustannealbumia ja EP:tä sekä näyttelemään aikamme yhden merkittävimmän amerikkalaisindieohjaajan John Saylesin elokuvassa Honeydripper.

Kitara kulkee hyvin niin Clarkin omissa kuin lainatuissa blues-klassikoissa kuten Hendrixin Third Stone From the Sun, jota mies coveroi albumillaankin, mutta kiinnostavammaksi pointiksi nousee kuitenkin Clarkin pehmeä lauluääni. Jonakin ilmestyskirjallisena päivänä voisin kuvitella kuulevani Gary Clark Juniorin ja Cody ChestnuTTin dueton. Keikka oli kovin juurivetoinen. Clarkin taustalla soittivat perusrytmiryhmä ja komppikitaristi. Blak and Bluen isot soundit ja tyylilajien monipuolisuus oli riisuttu blues-karsinaan sopivaksi. Uudella albumilla viehättänyt funkin, hiphopin, texas bluesin ja juurevan junttapopbluesin yhdistelmä oli poissa. Albumin cool nimibiisi Blak And Blue soi niin alastomana, että menetti chillailevasta meiningistään paljon, mutta paljasti sen miten hyvä biisi toimii myös simppelisti sovitettuna luurankona. Levyn menoralli Travis County taas osoitti kertakäyttöisen tarttuvan biisin kääntyvän helposti suolapatsaaksi livenä.

Tähän loppuun täytyy tunnustaa fakta, että Gary Clark Juniorin keikka oli kaikesta huolimatta lievä pettymys. Odotus oli kova ja netistä tsiigatut clipit antoivat ihan lupaavia merkkejä. Ison Warnerin julkaiseman ”esikoisalbumin” genrekirjavuus antoi odottaa lavalle myös rikasta rytmimaailmaa, mutta esitys olikin perusbluessettiä. Clarkin albumilla saatiin myytyä massoille sekametelisoppa, jota bluesiksi oli hyvä kutsua.  Ei siinä mitään, hyvä että jengiä saadaan lajityypin pariin. Varmasti moni bluesdiggari oli näkemästään innoissaan. Tosin aika moni alkoi valua ennen keikan päättymistä pois. Itsekin jätin encoren näkemättä ja syyksi selittelen seuraavan aamun aikaista nousua. Varsinaisen setin vikat biisit kuuntelin parvelta, mistä näkyi väen poistuttua hyvin, mutta minne soundeista katoaa aina bassot. Vika biisi ennen encorea oli se odotetuin hitti Bright Lights. Se sai yleisön heilumaan ja oikeastaan ainoan kerran. Jännä seurata miten bluesin tulevaisuudeksi nimetyn Clarkin seuraavat siirrot vievät. Edelleen syvemmälle Texas bluesin perinteisiin vaiko albuminsa suomiin sävykkäisiin tuoreisiin tunnelmiin.

GaryClarkJr_foto_PasiRytkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s