Jyväskyläläinen Tuomo Rannankarion televisiosta tuttu. Hän on yksi Pikku Kakkosen vakijuontajista ja tärkeä palanen suositussa Seikkailukone -ohjelmassa. Rannankari on myös Seminaarimäen mieslaulajien perustajäseniä sekä tehnyt luokanopettajan töitä. Ennen kaikkea hän on lauluntekijä. Rannankari on julkaissut lapsille suunnattua musiikkia kolmen pitkäsoiton verran, joista tuoreinta juhlistettiin Espoon Sellosalissa kahdella loppuunmyydyllä konsertilla. 

Lastenmusiikilla menee yleisestikin hyvin. Tällä hetkellä on moni pitkän linjan tekijä iskussa, mutta myös liuta uusia artisteja tekee mielenkiintoista musiikkia. Vaikka Tuomo Rannankari on kokenut muusikko, voidaan hänet sijoittaa vielä uudempien tulokkaiden laariin. Viime vuoden lopulla ilmestynyt Leikki on lasten työtä -albumi sai ansaitusti Emma-ehdokkuuden vuoden parhaaksi lastenlevyksi.

Tuomo Rannanakari tekee paljon myös trubaduurikeikkaa, mutta Sellosalin lavalle nousi hänen taustayhtyeensä Hiekkakakkuorkesteri. Kuuden hengen pumppu tarjosi musiikilisesti monipuolisen keikan, jolta taittui niin irkkufolk, rokki kuin letkeämmät reggaerytmit. Tuomon vuorovaikutteiset välispiikit rytmittivät mukavasti keikkaa. Taustamuusikoista useampi oli multi-instrumentalisti ja perinteisten kitaran, basson ja rumpujen lisäksi lavalla kuultiin erilaisia puhaltimia kuten tinapilliä, mutta myös haitaria ja viulua. Rannankari soitti laulun ohessa akustista kitaraa ja vastasi tietenkin muuveista, joita yleisön oli helppo apinoida.

Keikka alkoi uuden albumin nimikappaleella, joka tavoittaa iloisen irlantilaisen fiiliksen tinapillin saattelemana. Soitto kulki positiivisesti läpi keikan, vaikka draaman lakien mukaan käytiin pari kertaa myös alavireisemmissä tunnelmissa. Toisena kuultu Jälkeen Pikku Kakkosen oli kappale, johon onnistui samaistua niin lasten kuin aikuisenkin. Pikku Kakkonen on ohjannut arki-iltojen aikatauluja yli neljä vuosikymmentä ja tunnelmiin oli helppo heittäytyä, ja etenkin hetkiin, kun koko jengi kokoontui pihalle leikkimään tv-ohjelman jälkeen.

Muissa lauluissa käsiteltiin iätöntä leikkimistä, taikuutta, kesän antimia, kiusaamista ja ympäristökysymyksiä, aidon tuntuisesti ja ennen kaikkea optmistisesti. Keikan suurin hitti Seikkailukoneen tunnuskappale Seikkailulaulu esitettiin odotetusti keikan kiihdyttäessä loppusuoralle. Laulu on Rannankarin vanhempi sävellys, mutta uudelle levylle ensimmäistä kertaa taltoituna. Kappale todisti Hiekkiksen versiona olevansa yhtä lailla ehtymätön klassikko, vaikka Rannankari ei tavoita TV-versiosta tutun Reppu-Hepun räppisosuuden karismaa. Yhteislaulu raikasi yhtyeen myös nimikkokappaleen aikana sen verran innokkaasti, että keikasta taisi tulla hyvä kakku. Viimeisenä yhtye soitti laulun Sininen pallo, joka löytyy Tuomon edelliseltä albumilta Makeaa mahan täydeltä (2017). Se kannustaa pitämään huolta yhteisestä suuresta leikkipaikastamme.

Tuomo Rannankari ja Hiekkakakkuorkesteri tarjosi tavattoman hyvätapaisen keikan. Se oli kaikin puolin onnistunut paketti, jossa ei heikkoja lenkkejä ollut. Sympaattinen Rannankari on riittävän valovoimainen Sellosalin lavalle. Lauluissa on runsaasti polveilevia ideoita, sanoitukset eivät ole liian naiiveja eivätkä seiso yhden hokeman varassa. Laulut voisivat soida yhtä lailla radiossa keskitempoisten aikuisrokkipoppirallien seassa, sillä ne on soitettu samalla pieteetillä kuin ne olisi tehty aikuisille. Lapsetkin ansaitsevat laadukasta musiikkia.