Avainsana-arkisto: Antti Autio

Tuntematon's avatar

Kraftwerk (DE), Myles Smith (UK), Antti Autio (FI), Fabiana Palladino (UK) @ Pori Jazz, 20.7.2024

by

Jos Kirjurinluodolla torstaina satoi, niin lauantaina tarvitsi enemmän aurinkolaseja. Järjestäjä tiedotti päätöspäivän kävijämääräksi 9.500 katsojaa, mihin vaikutti sään sijaan ohjelmatarjonta. Iltapäivän ensimmäistä artistia oli seuraamassa Skoda-lavalla vain joitakin satoja ihmisiä, mikä oli tietysti ennakkoon odotetulle artistille festivaaliolosuhteissa kovin vähän. 

Fabiana Palladino on muusikko, joka on vieraillut Jessie Waren taustalaulajana Kirjurinluodon päälavalla kuusi vuotta sitten. Tänä keväänä hän julkaisi esikoisalbuminsa, jossa soi ajanmukaiset soundit kasarimausteilla. Albumi sai kehuvia arvosteluja ja kuuntelukokemuksena se tarjoaa laatua luureihin. Fabiana on sattumoisin maineikkaan basisti Pino Palladinon tytär. Tyttärestä tuli lauluntekijä ja hänen laulunsa kuulostivat iltapäivän kuumuudessa oikein hyvältä, mutta niukan yleisön edessä vuorovaikutuksesta ei irronnut lisäarvoa.

Sulavasti laulanut Fabiana Palladino esitti kappaleensa moitteettomasti kolmihenkisen yhtyeensä kanssa. Jokaisessa kappaleessa oli oivallisia yksittäisiä ideoita, mutta yksikään ei noussut livenä esitettynä esiin selkeänä iskusävelenä. Tunnelmoivista kappaleista parhaiten purivat I Can’t Dream Anymore, Give Me a Sign ja Forever. Fabiana Palladinon esitys kiinnittyi kuitenkin mieleen ja ansaitsee perusteellisempaa tutustumista esikoisplattaan.

Päälavan avasi lauantaina mukavassa nosteessa oleva Antti Autio, jonka olen nähnyt tänä vuonna jo levynjulkaisun merkeissä. Autio on yhtyeineen tässä kevään ja kesän aikana saanut lisää varmuutta uusien kappaleiden esittämiseen, johon settilista pitkälti rakentuu. Uusi teemalevy Täällä sinua kaivataan on onnistunut kokonaisuus ja Pori Jazzin päälavalla levyn laulut innoittanut kansimaalaus sai ansaitsemensa huomionsa valtavana projisointina. Kappaleiden aikana sanoja tuli kuunneltua tarkemmin ja ne johdattivat etsimään aiheita levyn kannen hienosta kuvituksesta. Bändin jäsenten esiintymisasut olivat yhtä lailla visuaalisesti huoliteltuja. Bändi oli pukeutunut löysiin yöasujen kaltaisiin vaatteisiin, joiden yksilölliset kuosit voisivat houkutella laajemminkin marimekkokansaa vaatekaupoille. 

Myles Smith esiintyi Skoda-lavalla ennen illan viimeistä pääesiintyjää. Keväällä Stargazing -hitin julkaissut laulaja ei ole vielä antanut laajempaa näyttöä, sillä hänen konserttinsa tukeutuvat vähäiseen julkaistuun tuotantoon: takana on vasta EP ja läjä sinkkuja. Stargazing on saanut runsaasti soittoa ympäri Eurooppaa, mutta nähtäväksi jää riittääkö muiden kappaleiden osalta rahkeet pitkäkestoisempaan suosioon. Näkemäni perusteella näin ei tule käymään.

Suurelle yleisölle Mylesin musiikki oli helposti lähestyttävää, mutta en usko, että biiseistä jää omintakeista jälkimakua. Smithin äänessä on yhtäläisyyksiä Chris Martiniin, joka kyllä valitettavasi häiritsi enemmän kuin kiehtoi. Myles Smith esiintyi rumpalin ja kitaristin kanssa ja tarttui itsekin aika ajoin kitaraan. Muut instrumentit tulivat tallenteilta taustalaulua myöten ja sekin vähensi konsertin kiinnostusta. Myles jaksoi liikkua ja jututtaa yleisöä ja näillä keinoin isompikin lava olisi ollut hänen karismallaan täytettävissä. Eniten jäi vaivaamaan, että erottuuko keskitien viihdyttäjä kuitenkaan massasta riittävästi. Setin päättänyt ns. kakkosbiisi Solo kuulosti samasta puusta veistetyltä kuin itse pääkalikka.

Elektronisen musiikin pioneeri Kraftwerk oli lauantain pääesiintyjä. Heti julkistuksen jälkeen aloin spekuloida Kraftwerkin toimivuutta perinteisessä Kirjuriluodon kontekstissa niin yleisön kuin perinteisen ohjelmiston suhteen. Kraftwerk on ikoninessa asemassa, mutta kuitenkin oman elektropolkunsa kulttiklassikko, ja monelle marginaalimusiikkia. Yhtyeen edellinen keikka vedettiin Montreauxin jazzeilla, joten ehkäpä Pori oli luonteva jatke yhtyeelle.

Olen nähnyt Kraftwerkin sisätiloissa kuusi ja puoli vuotta sitten https://keikkakeppi.com/2018/02/17/kraftwerk-ger-finlandia-talo-15-2-2018/ ja aika samankaltaisella agendalla konemusiikkia esitettiin tälläkin kertaa.  Kraftwerkin minimalistinen konemusiikki on viihdyttänyt yli 50 vuotta, mutta live-vetojen voima on neljän miehen robottitönötyksessä ja taustalle projisoiduissa verkkaisissa visuaaleissa. Varsinaista tunne-elämystä keikoilta en kuvitellut Porissa saavani.

Eittämättä konserttikokemus saattoi tuntua oudolta, jos istui kaukana rinteessä pitkän päivän uuvuttamana. Itsekin seurasin ensimmäisen vartin etäasemista ja etäiseksi meinasi esitys jäädä, kunnes viisastuin ja siirryin lähietäisyydelle lavan eteen. Sielläpä saikin juonesta kiinni. Musiikin nyanssit avautuivat aivan eri tavalla ja projisoidut visuaalit kertoivat tarinaa yhtyeen luomasta keinotekoisesta maailmasta. Uppouduin täysin tietokoneavusteisen musiikin maailmaan. 

Tärkein havainto Kraftverkin konsertista on se, että ulkoilmassa nurmikolla laskevan auringon valossa seistessä voi Kraftwerkin rytmimusiikin tahdissa tanssia. En ole koskaan ajatellut heidän soittavan varsinaisesti tanssimusaa, vaikka sitähän se on. Vieressä pari innokkaasti joraavaa keski-ikäistä naista sanoittikin sen osuvasti: v***n hyvää teknoa! He eivät oletettavasti kuuluneet siihen intohimoiseen faniryhmään, joita oli myös saapuvilla bändipaidoista päätellen.

Kraftwerk todisti miten neljä seisovaa miestä laatikoidensa takana voi tehdä esityksestä elävänä kiehtovan. Konsertti kesti puolitoista tuntia ja siinä kuultiin ne samat biisit mitä kuullaan muuallakin huolella suunnitellun visuaalisuuden ehdoilla. Jatsikansa innostui eniten, kun eetteriin nakuttivat klassikot Computer Love ja Radioactivity. Loppupuolen The Robots ja Music Non Stop sinetöivät konsertin ja ottivat viimeistään niskaotteen ennakkoon vaikeasta yhtälöstä. Jos malttoi heittäytyä Kraftwerkin matkaan, niin varmasti sai mukaansa ainutkertaisen ja emotionaalisen muiston. Kraftwerk toimi niin hyvin juuri epätodennäköisen ympäristön vuoksi, mutta täydelliseksi keikan teki yksi virhe. Tietokoneet kaatuivat pimentäen taustaprojisoinnit. Hetken harmaus ja hiljaisuus aiheuttivat kivikasvoisissa soittajissa hämmennystä. Bändin ainoa alkuperäisjäsen Ralf Hütter joutui sanomaan keikan ainoan välispiikin: Computer restart. Robotitkin ovat inhimillisiä.

Tuntematon's avatar

Antti Autio, Louhisali, Tapiolan kulttuurikeskus, Espoo, 1.3.2024

by

Antti Autio julkaisi neljännen albuminsa Täällä sinua kaivataan vastikään helmikuussa. Tuore pitkäsoitto vastaa odotuksiin vahvana jatkumona menestyneelle edelliselle kolmosalbumille, jota voi pitää artistin läpimurtona, vaikka varsinaista valtavirtaa ei ole vielä käännytetty. Sen sijaan indie-rintaman etulinjaan hän murtautui täysin purjein. Parempi sitä on ollakin suuri riippumaton artisti pienen Soit Se Silti -levymerkin suojissa kuin joutua isojen tuotantoketjujen vietäväksi.

Antti Aution musiikki on häpeilemätöntä kaipausmusiikkia romantikoille ja luusereille. Aution musiikki tekee taiten arjen pienistä hetkistä impressionistista taidetta, joka ei pelkää kurkottaa kaikkeuden rajoille. Autio näytti purevan myös Espoon Tapiolassa, sillä Louhisali oli myyty täyteen. Sisään astuessa näytti siltä, että on odotettavissa hurjaa fanittamista, koska saliin oli tuotu poikkeuksellisesti aitoja, joita useammin näkee festivaaleilla tai mellakoissa. Selvisi kuitenkin, että aitoja tarvittiin erottamaan anniskelualue, koska lippuja tilaisuuteen myytiin alaikäisille. Yleisön jakauma oli kuitenkin selkeästi aikuispainotteinen, joten teini-ilmiöstä ei voida puhua. 

Antti Autio yhtyeineen astui lavalle Sarastuksen soidessa, joka on klassinen instrumentaalihetki uudella albumilla. Keikka rakentui pitkälti uusien biisien varaan, vaikka seassa kuultiin myös edellisen Kaikki talot huojuun (2022) hittikappaleet sekä muistiaiset ensimmäiseltä Minä tuon mukanani sateet (2017) ja Pihalla tuulee taas (2019) -albumeilta.

Uusi albumi on siinä mielessä teemalevy, että kappaleet ovat saaneet innoituksensa Raana Lehtisen maalauksesta Sarastus, jonka taiteilija maalasi albumia varten. Selvästi hyvä kimmoke, sillä kuvataide on synnyttänyt tasavahvan laulukokoelman. Livenä soitettuna moni uusi kappale kuulosti vielä naksun paremmalta, sillä Antti Aution yhtyeen soitto vangitsee intensiivisyydellään, josta ei tahdo päästää irti.

Ensimmäisen kappaleen Haluun sut aikana sormet hapuilivat vielä hermostuneesti, koska ilmassa oli vielä aistittavissa pientä jännitystä, mutta ei mennyt kauan, kun esiintyminen kaikkinensa alkoi rullata. Antti itsekin kertoi yhtyeen soittavan vasta toista kertaa livenä uusia kappaleita. Bändi on soittanut pitkään yhdessä: Rummuissa Joska Saarinen, viulussa ja koskettimissa Ella Rosenlund, kitarassa Joel Parvamo ja bassossa Jussi Liukkonen. Vajaan puolentoista tunnin keikka tuntui jopa hippasen lyhyeltä, sillä biisejä olisi riittänyt pitempäänkin vetoon. Yleisön seasta toivottiin encorena yhtä kappaletta toistamiseen, mutta siihen kohtelias Antti vastasi, että ei ole ollut tapana tehdä niin. Pari ylimääräistä biisiä saatiin kuitenkin kuulla.

Louhisalin akustiikka on varsin kelvollinen. Piippuhyllyiltä kuului kuitenkin soraääntä, että sanoista ei olisi saanut selvää, mutta permannolle lähellä lavaa ei ollut ongelmaa. Antti Aution polveilevat sävelmät nappaavat mukaansa, mutta yhtä keskeisessä roolissa ovat laadukkaat lyriikat, joten harmituksen ymmärtää, jos niistä ei saanut selvää. Kappaleiden sanoituksiin on ilo uppoutua, sillä tarinat, tunnelmat ja riimit onnistuvat saumattomasti nousemaan korkeampaan rekisteriin kuten tekee myös Aution ansiokas tulkinta. Antti Aution persoonallinen ääni tuntuu venyvän hetkittäin rajattomasti, mutta hauskaa on aika ajoin tunnistaa pieniä äänihiukkasia muiden tunnettujen kotimaisten laulajien kaanonista, joista mainittakoon vaikkapa Gösta Sundqvist, J.Karjalainen ja Tuomari Nurmio.

Perjantai-iltaan mahtui useita kohokohtia. Uusista kappaleista esiin nousivat Norja, Lippispoika ja Yksin. Encoressa kuultu nimikappale Täällä sinua kaivataan on tehty livehuipennukseksi, mutta jatkossa siihen virkaan saattaisi passata Pieni taas, jossa on nostetta grande finaleksi. Vanhoista kappaleista Onko liian myöhä tarttui huuliin ja Tuhansien öitten läpi kiinnittäytyy tunteisiin miltei ikonisessa asemassa. Antti Autio edustaa uutta intellektuellia lauluntekijäkaartia, jonka esikuvat löytyvät menneestä. Silti kehityskaari tuntuu olevan alati nouseva. Hän on kovin tervetullut artisti tähän tekoälyttömään aikaan.

Settilista: 

Haluun sut, Tuhansien öitten läpi, Vittu minä kuolen tänne, Onko liian myöhä, Liikaa, Minä tuon mukanani sateet, Pieni taas, Lippispoika, Yksin, Norja, Kissapeto, Kaunein sana maailmassa, Pihkassa, Kaikki hyvin – encore – Täällä sinua kaivataan, Lisää ääntä

Tuntematon's avatar

Antti Autio @ Kerafest, Espoo, 29.7.2023

by

Espoon Kerassa vanhat logistiikkahallit ovat olleet erilaisten palveluiden kokeilukeskus niin urheilun, baarien kuin kulttuurin saralla. Omalta kohdalta vierailut ova osuneet tätä ennen panimoravintoloihin. Kerafest on järjestetty aiemminkin, mutta ei ole sopinut toistaiseksi aikatauluihin. Tällä kertaa tein täsmävierailun Antti Aution keikalle, vaikka muutakin mielenkiintoista esiintyjää oli ohjelmistossa. Harmillisesti alkuillasta Kera jäi matalapaineen alle ja vettä roiski taivaan täydeltä.

Keran hallien välissä oleva lastaussilta toimi esiintymislavana ja yleisö värjötteli hallien uomassa asfaltilla. Keran hallit tarjoavat hallitun alueen tapahtumalle, joka on myös visuaalisesti kiehtova, sillä hallien seinämät peittyvät urbaaneista kiehtovista muraaleista. Musiikin lisäksi alueella oli ostettavissa lisäksi street foodia ja pienpanimoiden tuotteita. Varsin toimiva konsepti ja ilman pääsymaksua. Keran hallit on kokeiluprojekti, mutta toivottavasti ei hetkeen tule valmista, koska Kerafestin kaltaiselle tapahtumalle on tarvetta jatkossakin.

Antti Autio on ollut hehkutetuimpia uusia laulaja-lauluntekijöitä jo muutaman vuoden ajan ja varsinkin viime vuonna julkaistu Kaikki talot huojuu on tavoittanut suurempaa yleisöä. Sitä ennen hän on julkaissut kaksi tasapainoista albumia Minä tuon mukanani sateet (2016) ja Pihalla tuulee taas (2019). Uuttakin on tulossa: keikan loppupuolella kuultiin maistiaisena uusi kappale, joka lupaa lisää hyvää musiikkia. 

Sää tahtoi ankeuttaa tunnelmaa, mutta onneksi kesäsade on lempeä ja keikan mittaan ei muistanut kastuneensa läpimäräksi, vaikka sadetakki jäi matkasta. Periaatteena on ollut myös jättää sateenvarjo ulkokeikoilla kotiin, koska se estää muilta näkyvyyden. Moni muu ei noudattanut samaa sääntöä ja yleisö näyttäytyi varjomerenä. Kenttä lastauslavojen edessä oli onneksi laskeva, joten näkyvyys säilyi kohtalaisena sontsien yli.

Antti Autio soitti noin tunnin soolokeikan ja settilista kattoi odotetut kappaleet. Uusimman levyn Pihkassa ja Kaikki on hyvin ovat yleisön mieleen isoimpia hittejä, mutta keikan komein veto oli Tuhansien öitten läpi, joka kasvoi akustista versiota isommaksi. Varhaisemmista biiseistä Liikaa toimi hienosti kuten myös Pihalla tuulee taas. Antti soitti varmaotteisesti ja hänen skaalautuva äänensä on mielenkiintoisella tavalla persoonallinen, sillä siitä on aistittavissa tuttuja soundeja, mutta punoutuu kuitenkin täysin omanlaiseksi.

Ilmaiskonsertti raapii kasaan helposti kaikenlaista kulkijaa. Selvästi paikalle oli saapunut paljon Aution vuoksi faneja, mutta myös sellaisia joille artisti ei merkitse mitään. Antin kysellessä yleisöltä leppoisasti kuulumisia, osoitti hän erinomaisesti toleranssiaan, kun eräs heppu haukkui artistia uikuttavaksi pelleksi. Antti kiitti ystävällisesti palautteesta ja jatkoi keikkaansa. Seuraavan kappaleen jälkeen yleisö antoi vielä mojovammat aplodit. Ja kiittäviä tapatuksia kuultiin jokaisen biisin jälkeen loppuun saakka. Antista yleisö oli ihana, mutta niin oli artistikin.