Tästä lähtee eka blogini keikkakokemuksista. Olen ravannut eri rock-luolissa ja venueilla vuodesta 1988 saakka ja nyt keikkagurun innoittaman blogin ansiosta (keikkaguru.wordpress.com) päätin itsekin alkaa kirjoittaa alas sattumuksia aina silloin tällöin. Jos tästä jäisi muillekin jotain kuin vain merkintä omiin listoihini.

Musiikkia kuten mitä tahansa kulttuuria kannattaa suosia käymällä live-tapahtumissa. Levymyynti on laskenut, joten pidetään muusikot hengissä ja retkeillään keikoille. Nimesin sivuston keikkakepiksi, sillä sitä on kiva heittää ja sellaisena tuppaan tönöttää lavojen edustoilla – ja englanniksi gigstick on koomisen katu-uskottava. Näissä blogeissa focus ei ole musiikin analysoinnissa tai kritiikissä, vaan omissa havainnoissa ja fiiliksissä, mitkä liittyvät koko keikkakulttuuriin aina lipunostosta vessajonoihin. Antaa mennä ekan kerran näin.

Keikan aloituksessa on tärkeä olla läsnä. Se millainen sisääntulo artistilla tai orkesterilla on,  luo hyvin pitkälti pohjan koko keikkkakokemukselle. Jos sen missaa, on aika vaikea saada kiinni meiningistä. Hankalaa sitä on saada romaanistakaan otetta sivulta 15 alkaen. Nyt missasin alun, sillä saavuin pelipaikoille vartin myöhässä. Omaa saamattomuutta kaikki, sillä tiesin showtimen alkavan 21.30. Lavalle nousi yksi Ruotsin arvostetuimmista artisteista heppu nimeltä Joakim Thåström, jota usein on sanottu naapurimaan Ismo Alangoksi ja se pitää kutinsa, kun vertaa kavereiden lavakarismaa ja maneereita. Paikoin minimaaninen liikehdintä toi Sielun veljien ohella mieleen myös Wilco Johnsonin nykivän aaltoilun. Itselle Thåström ei ole kovin tuttu. Ainuttakaan levyä ei löydy hyllystä, mutta lapsuudesta muistan kuulleeni Ebba Gröniä ja teinivuosilta tiedän Imperietin joitakin biisejä kuten Var e vargen. Lähdin siis keikalle pienin odotuksin. Thåströmin tuoretta Beväpna dig med vingar -albumia ehdin sahata pariin kertaan Spotifyssa.

Yleensä ostan liput ennakosta, mutta nyt lähtö oli spontaani ja saavuin liputta. Ovelta löytyi aika suolaiseen 34€ hintaan. Pidin tiketin hintaa ennalta suht kovana, vaikka Ruotsin tähtiä onkin. Astuin miltein täyteen tupaan, vaalea Budvar-baaritiskiltä kainaloon ja änkeydyin takabaarin seutuville, sinne rock-poliisien paikoille kuuntelemaan kädet puuskassa. Eteenpäin ei arvannut heti mennä ja tunnelmasta piti saada koppi etäämmältä. Eikä vienyt kauan. Thåströmin karhea tulkinta veti nopeasti pauloihinsa. Rock ja nuoruus kulkevat käsikkäin, ainakin jos 55-vuotiasta Thåströmiä katsoo ja kuuntelee. Artistin taustalla musisoi viisi tasokasta muusikkoa: kitaristi, basisti, rumpali ja kaksi kosketinsoittajaa. Mustissa asuissaan he pysyivät statistin lestissä, mutta mitä olisi laulajan esitys ilman asianmukaista orkesteria.  Hattupäinen Thåström valkoisessa paidassaan ja olkaimissaan oli kuitenkin se keskipiste. Hän tosiaan nojasi ja ripustui standiin kuin Mika Myllylä sauvoihinsa Pohjanmaan nevoilla. Thåströmin esiintymisessä oli ne samat elkeet kuin Imperiet ja Ebba Grön aikoina, ainakin näin voin väittää mitä olen katsellut youtube-pätkissä. Lava oli koruton, mutta pääosin valkoiset valostriidat loivat jylhän ja väkevän maiseman musiikille, jossa välillä käytiin punkin juurilla ja sieltä noustiin akustisista herkemmistä hetkistä aina industriaalisiin sfääreihin. Skaala oli laaja, mutta junnaavan johdonmukainen. Ilta päättyi vaikuttavaan Samarkandaan ja valotkin saivat sinisiä sävyjä. Setti jatkui vielä kahdella encorella ja yleisölle tarjottiin pari Imperiet-klassikkoa. Ebba Gröniä ei mahtunut iltaan ellei sitten ekan vartin aikana soinut Die Mauer tai vastaava. Keikan kokonaiskesto oli vajaan parin tunnin brutto, mulla tosin multa vartin verot pois. Siitä huolimatta monella tavalla palkitseva kokemus.

Menin ilman ennakko-odotuksia ja astuin eri ilmeellä ovesta ulos. Ruotsalainen ikoni teki kokemuksesta erilaisen myös siinä mielessä, että enpä muista kuulleeni ympärilläni lähestulkoon ainoastaan puhuttavan ruotsia. Joakim oli kutsunut rantaruotsalaiset laajalla ikähaitarilla koolle. Hienoa, että tänne löytävät muutkin naapurimaan tähdet kuin The Sounds tai Kent, jotka käyvät alvariinsa. Thåström on hyvä muistutus, että Ruotsissa on myös vankka ja laaja rock-historia, johon on ihan yhtä hyvä perehtyä kuin mihin tahansa härmäläiseen tai anglosaksiseen populaarimusiikkiin. Vaikka auttava ruotsinkielentaitoni avasi vain lauseita sieltä täältä, niin se oli jälleen osoitus siitä, että lyyrikat ovat tärkeitä, mutta itse biisi sävelineen ja melodioineen menee kuitenkin edelle. Fanfanfan det skulle varit du.