Tuntematon's avatar

Graham Nash (UK/US) @ Laeiszhalle, Hamburg, 1.10.2025

Tutkailin Hampurissa elävän musiikin tarjontaa ja keikkatietokanta Songkick ilmoitti, että Graham Nash esiintyy Laeiszhallessa. En malttanut jättää väliin tilaisuutta tsekata yli kuusikymmentävuotisen uran tehnyttä 83-vuotista artistia. Mahdollisuudet nähdä artisti tulevaisuudessa käyvät väistämättä vähiin. 

Aikanaan tuli kahlattua 1960-luvun brittiyhtyeet läpi. Heti The Beatles ja The Rolling Stones -yhtyeiden takana kolkutteli The Hollies, jonka perustajajäsen Graham Nash jäi silloin jo mieleen. Samassa aallossa tuli tutustuttua amerikkalaisiin bändeihin kuten Buffalo Springfieldiin ja The Byrdsiin. Näistä kolmesta muodostui myöhemmin kuuluisa trio: Crosby, Stills & Nash, jota aika-ajoin Neil Young on vahvistanut. Lauluharmonioiden täyttämä folkrock on ollut Nashia eteenpäin vievä voima.

Graham Nash syntyi Manchesterissa ja hänen ja lapsuudenkaverinsa Alan Clarken perustama The Hollies pisti kampoihin Liverpoolin ja Lontoon yhtyeille pop-harmonioillaan. Brittiyhtyeet rantautuivat myös Amerikkaan. The Holliesin esiintyessä legendaarisesssa Whisky a Go Go’ssa Graham Nashin ihastui Los Angelesiin ja päätti jättää yhtyeen. Osittain syystä, että Nash taiteelliset tavoitteet eriytyivät. SamallaNash tutustui The Byrdsin David Crosbyyn, joka taas tutustutti hänet Buffalo Springfieldin Stephen Stillsiin. Muusikoiden kemiat ja varsinkin äänet toimivat yhteen sen verran hyvin, että kundit päättivät perustaa uuden bändin. Nashin jättäytymistä Kalifornian auringon alle vauhditti myös ihastuminen Joni Mitchelliin. Brittisyntyinen artisti amerikkalaistui ja sai kansalaisuuden 1978. Graham Nash on niitä harvoja, joka on valitty Hall of Fameen kahdesta eri kokoonpanosta.

Laeiszhalle on lähes 120 vuotta vanha konserttisali Hampurin ytimessä. Sain hankittua yksittäisen paikan permannon 12. riviltä ja se on reilu pari tuhatta katsojaa vetävässä salissa kohtalaisella etäisyydellä lavasta. Vanha sali on rakennettu akustisesti klassiselle musiikille ja toimimaan ilman vahvistimia, mutta Nashin musiikki kuulosti erinomaiselta. Graham Nash esiintyi kolmihenkisen yhtyeen kanssa, johon kuului kosketinsoittaja Todd Caldwell ja kaksi multi-instrumentalistia Adam Minkof, jolta taittui basso, rummut, kitarat. Zach Djanikian taas vastasi kitaroista, mahdolinista, saksofonista ja välillä myös rummuista. Kaikki kundit olivat erinomaisia taustalaulajia, joten olennaiset harmoniat toimivat myös hyvin.

Graham Nash asteli lavalle tismalleen klo 20 ja askel oli selvästi jo vanhan miehen, vaikka muuten olemus oli nuorekkaan harmaantunut. Hän istui koko keikan, mitä nyt vaihtoi kerran kosketinsoittimien ääreen. Encoreja kuultiin pari, vaikka bäkkärillä ei kertaakaan käyty. Riitti kun noustiin seisomaan ja hämmästeltiin yleisön seisaaltaan annettuja aplodeja ja arvuuteltiin pitäisikö vielä soittaa lisää. Kaikkiaan Nash yhtyeineen soitti tunnin ja kolme varttia. Konsertin otsake oli More evenings of Songs & Stories. Lauluja kuultiin parisenkymmentä ja usean laulun välissä myös jutustelua, mutta mitään erityisten anekdoottien riemuvoittoa Nash ei tarjonnut. Hän pudotteli paremminkin lyhyitä alustuksia, missä oli inspiroitunut kirjoittamaan laulun. Yhteiskunnallisista kannanotoistaan tunnettu Nash pahoitteli demokratian olevan kuilun partaalla tämän päivän Yhdysvalloissa ja komppasi Bruce Springsteenin lausuntoja Trumpista. 

Itse konsertti oli täyteläinen kattaus Graham Nashin urasta siitäkin huolimatta, että The Hollies jäi sivuosaan. Ainoana kappaleena kuultiin Bus Stop, jossa Nashin laulu haki hetken uomaansa, mutta saaden kuitenkin innostuneet aplodit. Muuten settilista perustui Nashin soolomateriaaliin ja Crosby, Stills & Nash -katalogiin unohtamatta Neil Youngin täydentämää klassista Déjà Vu-albumia (1970), jolta kuultiin yleisön yhteislaulamat klassikot Our House ja Teach Your Children. Soolotuotannosta huomiota sai erinomainen debyyttisoolo Songs for Beginners (1971), mutta myös viimeisimmältä Now (2023) soitettiin kappale Love of Mine, joka todistaa sävelkynän pelittävän vielä kasikymppisenä. Iltaan mahtui myös Joni Mitchellin aikalaismaalaus Woodstock ja Stephen Stillsin Love the One You’re With, joita molempia Nash on ollut toki myös levyttämässä.

Graham Nashin yhtye soundasi hienosti ja oli vaikuttavaa seurata lahjakkaiden muusikoiden monitaitoisuutta. Rumpalin paikkaa vaihdettiin aika-ajoin ja keikan päättäneessä huikeassa Suite: Judy Blue Eyes -kappaleessa akustiset kitarat kisailivat kuin taistelevat metsot. Graham Nashin ääni kestää yhä, mutta lauluharmoniat toivat biisien vaatimaa ryhtiä. Konserttiin lähtiessä artistin ikä oli päällimmäisenä mielessä, mutta poistuessa ikää ei tullut ajateltua ollenkaan. Musiikki on ajatonta, mutta osa artisteista vaikuttaa olevan kuolemattomia.

Settilista:

Wasted on the Way, Marrakseh Express, Military Madness, I Used to Be a King, Right Between the Eyes, Bus Stop, Immigration Man, Over the Wall, Better Days, Love the One You’re With, Simple Man, Love of Mine, Southbound Train, To the Last Whale… A. Critical Mass B. Wind on the Water, Just a Song Before I Go, Our House, Teach Your Children, Find the Cost of Freedom, Woodstock, Suite: Judy Blue Eyes

Tuntematon's avatar

Nada Surf (US) @ Tavastia, Helsinki, 25.9.2025

Nada Surfin odotettu keikka osui omalta kohdaltani syksyn kiireisimpään päivään. Lämppäriin ei ollut aikaa ja tähtäsin pelipaikoille viime tinkaan. Ensimmäiset biisit jäivät kuulematta syystä, että taksikuski ei osannut Tavastialle. Tämä oli hyvä muistutus lähteä liikkeelle ajoissa, mutta myös siitä, että Tavastia ei ole itsestään selvä pyhättö kaikille.

Nada Surf on ollut vuosikausia suosikkibändejäni, hyvää käyttömusiikkia. Ihan yhtä intohimoista suhdetta yhtyeeseen ei ole kehkeytynyt kuin verrokkiyhtye Teenage Fanclubiin taannoin, mutta toisaalta skottibändi on ollut pitkiä aikoja paussilla levylautasella, kun taas Nada Surf on soinut tasaiseen tahtiin.

Nada Surf perustettiin 1990-luvun alkupuolella New Yorkissa, mutta vasta kolmenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen yhtye saapui Suomeen. Läpimurto tapahtui Elektran kautta julkaistulla Popular -hitillä ja sitä seuranneella esikoisalbumilla High/Low vuonna 1996, mutta kakkosalbumi The Proximity  Effectin (1998) flopattua on yhtyeen ura jatkunut riippumattomien levy-yhtiöiden kautta, mikä on sallinut yhtyeelle omaehtoisuutta ja sitä myötä tasavahvoja albumeja. Bändi ei ole sittemmin kolkutellut hittilistoja, mutta indiebändinä arvostusta on tullut etenkin Keski-Euroopassa.

Näin yhtyeen Ranskan Lillessä seitsemän vuotta sitten ja odotusarvot keikkaan eivät olleet samalla levelillä kuin niillä, jotka näkivät bändin ensi kertaa Tavastialla. https://keikkakeppi.com/2018/02/04/nada-surf-us-laeronef-lille-3-2-2018/ Muutaman biisin missaus keikan alussa ei ollut siis maailmanloppu. Ranskassa yhtye juhlisti Let Go -albumin 15-vuotista taivalta ja soitti albumin kokonaisuudessaan. Tavastialla klassikkoalbumilta kuultiin myös viisi kappaletta, mutta suurimman huomion vei tuore Moon Mirror -albumi, josta settilistalle nostettiin peräti yhdeksän kappaletta. Tämä osoittaa, ettei yhtye ratsasta vanhalla materiaalilla, vaan on yhä luomisvoimainen yhtye, joka tykkää soittaa uutta materiaalia. Ja mikäpä siinä, sillä Moon Mirror on yhtyeen parhaimpien teosten joukkossa ja ehdottomasti viime vuoden kärkijulkaisuja.

Nada Surf tarjoaa hyväntuulista musiikkia, mutta sama tunne välittyy esiintymisessä ilman mitään sen kummempia shownumeroita tai krumeluureja. Taustalle oli viritetty taustakangas yhtyeen logolla, joka eli keikan aikana värivalojen loisteessa. Muuten luotettiin omaan osaamiseen. Yhtyeen keulilla Mathew Caws teki isoimman työn vastaamalla laulun lisäksi myös kitarasta. Lillen konsertissa yhtye kiersi vielä kahdella kitaristilla, mutta nyt Caws sai tukea vain Pixies -coverin Where is My Mind aikana, kun Matthew Pittman vieraili lavalla.  Alusta asti bändissä soittanut basisti Daniel Lorca on näyttävä rastatukassaan. Rumpali Ira Elliot on soittanut myös aina ensilevytyksestä asti. Ydintrio vastaa myös yhtyeen sävelistä ja sanoituksista. Kosketinsoittajan tontin hoiti Louie Lino, joka on ollut osa virallista kokoonpanoa vasta jonkin aikaa.

Yhtye on toistanut uskollista settilistaa kiertueellaan, mutta encoressa suomalaisia ensikertalaisia hemmoteltiin parilla ylimääräiselle numerolla, joista esikoisalbumilta tuttu The Plan riemastutti reippaalla garage-otteella. Nada Surf heitti rennon konsertin, josta yleisö näytti olevan varsin innostunut. Keikka huipentui intensiiviseen Blizzard of ’77 -kappaleeseen, jonka bändi esitti yhteislaulaen vain akustisen kitaran säestyksellä. Itselleni päivä ei ollut paras elävään musiikkiin, mutta silti keikka jätti jäljen, jota ei saa rapsuteltua pois. 

Settilista:

Second Skin, In Front of Me Now, Moon Mirror, Inside of Love, Killian’s Red, Intel and Dreams, Losing, Mathilda, Cold to See Clear, Where is My Mind, New Propeller, Floater, See The Bones, Blonde on Blonde, The One You Want, Open Seas, So Much Love, The Way You Wear Your Head – encore – 80 Windows, The Plan, Popular, Always Love, Blizzard of ’77