
Kirjurinluoto on tullut tutuksi useina kesinä ja enemmän on muistikuvia sadetakeista kuin hellehatuista. Ainakin tämä oli päällimmäisenä mielessä, kun pakkasin sadetakkia mukaan. Säällä on suuri merkitys, kun tehdään ostopäätöstä lähteä ulkoilmakonsertteihin varsinkin aikana, jolloin ihmiset tekevät ylipäätään päätöksensä lähtemisestä viime tinkaan. Järjestäjän virallisen ilmoituksen mukaan jatsikansaa oli kerääntynyt vain 10.500 katsojaa, joka on melko vähän kapasiteettiin nähden ja paljon vähemmän verrattuna aikaisempien vuosien nimikkäiden esiintyjien vetovoimaan, mutta paikallaolijaa väljyys ei tietenkään haittaa, sillä lavan eteen pääsee vaivatta.
Kirjurinluodon avauspäivänä kattauksen olisi pitänyt suuren yleisön silmissä kansainvälisesti kiinnostavin, sillä pääesiintyjäksi oli kiinnitetty Pet Shop Boys, jonka näin samoilla juhlilla myös 10 vuotta sitten. https://keikkakeppi.com/2014/07/24/pet-shop-boys-uk-george-clinton-parliament-funkadelic-us-hurts-uk-pori-jazz-18-7-2014/ Kansainvälisiä nimekkäitä artisteja on ollut entistä vaikeampi saada Suomeen kustannus- tai kiertueaikataulusyistä, joihin vaikuttaa paljolti Suomen sijainti Euroopan koiliskulmassa ja itäinen esirippu, jonka taakse artistit eivät toistaiseksi matkusta.
Kirjurinpuiston areena oli muutettu täksi vuodeksi kokonaan anniskelualueeksi (K-18), joka osaltaan söi vanhaa piknik-perinnettä, johon oli helppo liittää myös lapsiperheiden festivaalinviettoa. Tämä tuskin vaikutti suuresti lipunmyyntiin, koska musiikki on pääosin aikuisyleisöä palkitsevaa. Alueella tapahtuneet muutokset tekivät päälavan konserttien seuraamisesta mukavampaa, kun miksausteltat oli jaettu kahteen osaan avatakseen paremmat näkymät lavalle rinteestä eikä virvoitusmyyntipistettä ollut enää paraatipaikalla lavan etulinjassa.

Torstain anti jäi osaltani kolmeen esiintyjään. Sade ei estänyt tänäkään vuonna nauttimasta hyvistä esityksistä. Ripsottelevan sateen kestää mainiosti, jos musiikki tarjoaa aurinkoa. Sophie Ellis-Bextor oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Murder on the Dance Floor -hitistään tuttu, mutta muuten paitsioon jäänyt artisti on ollut kuitenkin ahkera läpi uransa. Hän aloitti uransa indie-bändissä Theaudience 1990-luvun lopulla, mutta yhden albumin jälkeen aloitti soolouransa, joka jatkuu yhä. Muita isoja globaaleja hittejä ei ole vielä osunut, mitä voi pitää pienenä ihmeenä, sillä niin ihastuttavasti Sophie veti mukaansa tanssimaan.

Sophie Ellis-Bextorin vahvuus on karismaattisessa esiintymisessä. Hän diskoili menemään koko tunnin ajan ja hengästyneenä jutteli mukavia yleisölle ja aina välillä siemaili pussiteetään. Ellis-Bextorin vahvuus esiintyjänä on välittömyys. Hän ei ole teatraalinen kuten moni muu suuri artisti genressään, vaan on oiva esimerkki rohkeudesta tehdä arjesta tanssia kuten hänen kokoelma-albuminsa Songs from the Kitchen Disco hyvin kuvastaa. Ellis-Bextorin taipuisa ääni tarjosi omien kappaleiden seassa myös liudan covereita ABBAlta, Madonnalta ja Cheriltä. Keikasta jäi hyvä mieli.

Skoda-lavalla oli seuraavaksi vuorossa viraalihitiksi noussut yhtye nimeltä Scary Pockets, joka on hyvä esimerkki tavasta lyödä läpi ilman perinteisesti levy-yhtiötä. Los Angelista kotosin oleva yhtye kokoontuu kerran kuussa ja äänittää samalla kertaa neljä funkahtavaa coveria tunnetuista kappaleista, joita sitten julkaisevat viikottain. Yhtyeen puhemiehenä toiminut kitaristi Ryan Lerman sanoikin suoraan, että he eivät sävellä kappaleita, mutta tekee tutuista lauluista parempia versioita. Kirjurinluodon ankeimmalla lavalla asfaltin edessä on vaikeaa päästä samaan tunnelmaan kuin huikealla päälavalla. Yhtye piti kovaa menoa päällä, ja ehkä vähän turhan alleviivaavasti siihen nähden miten hengettömiksi versioiksi funkit biisit lopulta jäivät. Yritystä ja taidokkuutta löytyi, mutta jokin jäi esityksestä puuttumaan. Lieneekö johtunut siitä, että kolme laulajan vuorottelu vei terää yhtenäisyydeltä, kun kukin asteli lavalle vetämään osuutensa kuin karaokessa. Scary Pockets on varmasti raikasta huolella tehtyä sisältöä Youtubeen, mutta lavalla se ei toiminut odotusten mukaisesti.

Pet Shop Boys on tullut nähtyä ennen tätä parikin kertaa ja elektronisen musiikin konserteissa odotukset ovat yleensä enemmän visuaalisuudessa ja kollektiivisessa innostumisessa kuin itse lavalla tapahtuvasta erityisyydestä. Elektronisen popin menestyneimmän pop-duo on pysynyt ajattomana. Kaksikko on pysynyt elegantisti poikamaisina, vaikka uraa takana on nelisenkymmentä vuotta. Juuri 70-vuotta täyttänyt Neil Tennant on karismaattinen ja ikäisekseen hänen äänensä on vetreässä kunnossa. Joitakin vuosia nuorempi Chris Lowe esiintyi brändinsä mukaisesti hiljaisena heppuna taustalla. Pet Shop Boysin parhaat biisit syntyivät yhtyeen alkutaipaleella, mutta sorvin äärellä ollaan jatkuvasti: keväällä julkaistu Nonetheless osoittaa yhtyeen luovuuden pysyvän korkealla tasolla.

Pet Shop Boys aloitti konsertin pysyen mystisesti maskien takana parin kappaleen ajan. Pian kasvot paljastuivat ja Neil Tennantin lämmin hymy hurmasi yleisön. Tutut hitit kannattelivat ohjelmistoa, mutta piristysruiskeita ja kiinnostavimpia esityksiksi nousivat uuden albumin kappaleet. Loneliness jää erityisesti kaikumaan päähän ja A New Bohemia on vuoden komeimpia balladeja. Yleisön huumaannutti luonnollisesti eniten kuluinemmat klassikot kuten You Were Always on My Mind ja It’s A Sin. Settilistaan osui mukavia yllättiviä valintoja ja kovimmat hytkytykset sai aikaan Electric (2013) -albumilta tuttu Vocal.

Esiintymislava laajeni alun lämmitellyn jälkeen ja ison screenin edestä paljastui duon lisäksi pari lyömäsoittajaa ja kosketinsoittaja. Visuaalit olivat laadukasta videotaidetta, jonka rytmisyys ja vaihtelevuus pitää katseen kiinnitettynä pitkälti screenillä, vaikka keikkaa pääsikin seuraamaan hyvältä lähietäisyydeltä. Neil Tennant on charmantti ja liikkui laajalla skaalalla lavalla. Chris Low nousi esiin puhelaulaessaan osuutensa harvemmin kuullusssa Paninarossa. Pet Shop Boys vei mukanaan luomaansa dreamlandiinsa odotetusti. Se ei pettänyt, ei yllättänyt, muuta kuin osin biisivalinnoillaan. Puolentoista tunnin settilistaan mahtui peräti 23 kappaletta, joka on mahdollista, jos vähän napsii biisien kestoista pois.
Settilista:
Suburbia, Can You Forgive Her, Opportunities (Let’s Make Lots of Money), Where the Streets Have No Name (I Can’t Take My Eyes off You), So Hard, Left to My Own Devices, Domino Dancing, Dancing Star, Loneliness, A New Bohemia, Loves Comes Quickly, Paninaro, You Were Always on My Mind, Dreamland, Heart, It’s Alright, Vocal, Go West, It’s a Sin – encore – West End Girls, Being Boring,