Radiopuhelimet @ Dynamo, Turku, 6.1.2017

img_0727Radiopuhelimet ei ole suomalaisen rokkimetsän peruspuustoa, vaan yhtye on sopivasti kieroon kasvanut haapa, joka on tehnyt omintakeista uraansa jo sitkeät 30 vuotta. Radiopuhelimien musiikin vahvuus on sen rytmipohja, joka pitää lehdet jatkuvassa värinässä luoden uutta latvustoa säännöllisesti. Viime vuonna Radiopuhelimet julkaisi tuoreimman kriitikoiden ylistämän albumin Saastan kaipuu. Vaikka bändi edustaa marginaalisempaa vaihtoehtorokkia, nousee se albumeillaan listoille. Mikään koko kansan orkesteri Radiopuhelimet ei kuitenkaan ole. Yleisö on pientä mutta uskollista.

Radiopuhelimet esiintyivät Turun rokkiskeneen tukevasti juurtuneessa Dynamossa. Klubi sijaitsee keskeisellä paikalla keskustassa tunnelmallisessa puutalossa. Sisään astuessa sain kuulla henkilökunnan keskustelusta Radiopuhelimien soittavan encoreineen tasan tunnin keikan. Bändin agressiivinen musiikki on sen verran tymäkkää tavaraa, että tunti img_7878on varsin riittävä annos kerrallaan. Radiopuhelimet aloitti settinsä tasan klo 22. Ensimmäisenä bändi soitti Rokkiräjähdys (1988) -debyyttialbumilta tutun biisin Hetki. Yleisö seurasi keikkaa aluksi varsin maltillisesti. Radiopuhelimet on bändi, jolla ei markkinoinnillisessa mielessä  ole ollut selkeää keulakuvaa, mutta lavalla ei ole epäselvyyttä kuka on kingi, kun  karismaattinen laulaja J.A. Mäki sytyttää yleisön liekkeihin. Näin kävi  funkisti jyräävän Kvanttidiskon myötä. Biisi on poiminta uusimmalta albumilta. Kolmantena bändi tempaisi illan tarttuvimman stygen Seuraavassa sodassa. Ajaton kappale löytyy yhtyeen albumilta Oulu on kaupungin nimi (2000). Neljäntenä oli vuorossa mureva Edelläkävijä, joka eteni väkevästi Jarmo Mällisen ja Katzin repivien  kitarariffien saattelemana.

Uudelta levyltä kuultiin myös Totuuden aika, jossa rumpali Jyrki Raatikaisen työskentely teki hänen jos monen muunkin tukasta liimaletin. Maasäteilyä (1995) -albumilta soitettu Sakramentti-Jaakko junnasi Antti Annusen väkevien bassolinjoja pitkin kuin ruosteinen resiina Pohjois-Pohjanmaata halkovalla rautatiellä. Samalta albumilta eetteriin pääsi vielä säkenöivä Jokapaikan mies, joka on ehtaa hypnoottista bailutavaraa. Kohti kliimaksia päästiin K.O. (1990) -albumin ravistelevalla kappaleella Ajattele. Keikka huipentui uuden albumin biiseihin Kaikki nopeaa ja Ei kenenkään maa, joista jälkimmäinen on puhuttelevavuudessaan ja vangitsevavuudessaan bändin klassikkomateriaalia.
img_7831
Radiopuhelimet palasi vielä kahden biisin ajaksi lavalle. Ylimääräisinä kappaleina kuultiin Jäämeri ja Mestari on poissa. Keikka oli suoraviivainen esitys ja nimenomaan  hyvässä. Tosin J.A. Mäki pisti lavalla vihreässä kravatissaan ranttaliksi ja jalkautui välillä yleisön sekaan muiden keskittyessä soittamiseen. Mäki osoitti inhimillisyyttään laulamalla kerran lapusta laulun sanat luntaten. Toisaalta hän jaksoi pitää  lämminhenkisyyttä yllä ojentaen kättään fanien kosketeltavaksi. Samaa intensiivistä spirittiä bändi on pitänyt yllä pitkään. Dynamossa Radiopuhelimet heitti nimittäin uran 662. keikan. Se on mittava määrä asian kuin asian toimittamiselle. Enää neljä vetoa lisää niin pedon luvun virstan pylväs on saavutettu. Sillä ei ole varsinaisesti yhteyttä bändin olemuksen ja sanoman kanssa – paitsi että Radiopuhelimien esiasteena toimineella punk-bändillä Kansaturvamusiikkikomissio on saman niminen biisi ja albumi. Eräänlainen ympyrä on sulkeutumassa.img_0731

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.