Keskiviikkoillan livemusiikkianti Santa Cruzin surf cityssa sai aikaan pienen Jaakobin painin. Nimittäin kaupungissa oli samaan aikaan parikin kiinnostavaa keikkaa. The Crepe Place oli buukannut kiinnostavan pitkän linjan singer-songwriterin nimeltä Dan Bern. Kaupungin ykkösklubi The Catalyst tarjosi kolmen bändin iltaman. Valinta ei ollut helppo, mutta valitsin loppuväännön jälkeen paikallisen Tavastian.

Matkaa The Catalystille oli majoituksesta vajaa kilometri ja kävelin sinne google mapsin opastamana. Pimeässä alkukevään harmaassa rantakaupungissa ei surfista ja auringosta ollut merkkiäkään, mutta kuljettuani puistikon läpi ja joenvarren vieritse, en voinut olla huomaamatta runsasta kodittomien rantapummien joukkoa, jotka odottivat rinkkoineen lempivää kevätaurinkoa. Jo edesmenneen The Thrillsin hittikappale Santa Cruz soi entistä todellisempana mielessä.

The Catalyst sijaitsee kaupungin pääkadulla Pacific Avenuelle. Ulospäin klubi näyttää komealta ja amerikkalaiseen tyyliin pelkistetty valotaulu loisti kutsuvana. Kolmen bändin setistä parrakas kaveri pyysi lippuluukulla 10$ ja sujautti leiman ranteeseen. Illan konsertti ei ollut 800 hengen pääsalissa, vaan alakerran Atriumissa, joka sekin vetää varmasti pari kolme sataa nuppia. Tämä ilta oli kuitenkin yllättävän tyhjä. Itseni lisäksi paikalla oli ehkä kymmenen lipun ostanutta tyyppiä ja toiset kymmenen oli muiden bändien jäseniä, jotka solidaarisuuttaan kannustivat toisiaan. Heräsi kysymys, että mikä saa bändit kiertämään, jos palkka on sidottu lipputuloihin. Tai mikä pitää klubit pystyssä, kun ylipäätään tiketit jenkkilässä ovat varsin huokeita. Olisiko rakkaus musiikkiin?

Illan aloitti tasan yhdeksältä Montereysta kotoisin oleva The Beholder Band, joka on seitsenhenkinen progressiivista indie folkrockia soittava kokoonpano. Bändiä johtaa Vincent Randazzo ja kuusi muuta persoonallista soittajaa ovat kukin lupaavia muusikoita. Kolmen vartin setti sisälsi omia biisejä, covereita ja potpureita. Lähes jokainen heistä lauloi ja bändin vahvuus olikin sointuva stemmalaulu. Kuten myös kulmikkuus ja yllätyksellisyys, josta esimerkkinä heittäytyminen leikittelystä emotionaalisesti herkkään tai räiskyvään tunnelmaan. Väkevä versio The Beatles ikivihreästä Happiness Is a Warm Gun jäi luonnollisesti parhaiten mieleen, mutta nuorten miesten into laittoi toivomaan, että portit levytysstudioon avautuisivat pian.

Viistokattoisessa tilassa oli kohtalainen akustiikka. Lavan reunoilla pyöreät ikkunat tekivät tilasta ilmeikkään. Stage oli pitkällä seinällä ja täydellä yleisöllä olisi joka puolelta kelvollinen näkyvyys. Katossa killui vanha puuvene, mutta muuten tila oli pelkistetty ja ajan patinoima. Bändien välissä ehti käydä varsin siisteissä saniteettitiloissa ja baaritiskillä, missä baarimikko mutkattomalla palvelulla valutti laajasta valikoimasta olutta tuoppeihin.

Ennakkotiedoista päättelin, että Distant Cousins on pääesiintyjä ja hämmästelin kun kundit tulivat lavalle tekemään soundcheckiä, mutta jatkoivatkin siitä perään koko keikan. Vasta pari EP:tä julkaissut bändi on suht uusi, mutta serkuksilla on kullakin pitkä historia musiikin saralla. Dov Rosenblatt on keskeinen bändissä nimeltä Blue Fringe, joka on amerikkalaisen juutalaistaustaisen indierokin konkareita kuten myös Moshav, jonka riveissä taas toinen serkku Duvid Swirsky on tehnyt pitkään uraa. Kolmas serkuista Ami Kozak on hänkin pitkän linjan tuottaja ja säveltäjä. Kaikkia heitä yhdistää juutalaisuus, mikä tekee heistä ”serkkuja” keskenään. Itärannikolta kotoisin oleva kolmikko toimii nykyään Los Angelesista käsin. Distant Cousins tekee hyvin ilmavaa kolmen tasavahvan laulajan dynamiikkaan perustuvaa indiepoppia. Laulut ovat kuin tehtyjä ulkoilmaliikuntaan kuten bändin Are You Ready –musiikkivideo liitää vapaaputoajien mukana. Bändi kiertää kolmistaan. Duvid hoitaa kielisoittimet, kun Dov soittaa rumpuja akustisen kitaran ohella, Ami vastaa bassosta ja laulaa kuten kukin heistä vuorollaan yhdessä ja erikseen. Bändillä on biisintekotaito hallussa, mutta ihan napakymppiä ei ihan vielä ole plakkarissa. On My Own on lähellä. Distant Cousins saattaa edustaa sitä uutta linjausta levyteollisuudessa, jossa pitkäsoittojen määrä tulee vähenemään ja sinkkujen ja ep-levyjen arvo kasvamaan, kuten oli tapana 1950 ja -60-lukujen alussa.

Kakkosartistiksi odottamani Rivvrs päätti illan kolmen hengen bändinsä kanssa. Rivvrs nimen taakse kätkeytyy Los Angelesista kotoisin oleva indie-singer-songwriter, jonka esikoispitkä pitäisi ilmestyä vielä kuluvan vuoden alkupuoliskolla. EP-pohjalta mennään hänenkin kohdalla, mutta hänen kappaleitaan on soinut useammassa TV-sarjassa kuten pikkuhitti I Will Follow You. Rivvrs bändeineen soitti rullaavasti ja veto oli kaikin puolin viihdyttävä kuten illan kaikilla osapuolilla. Tosin biisien laadukkuudessa Distant Cousins vei hitusen pitemmän korren. Klubin autious vaikutti vastaanottokykyyn ja täydessä salissa konsertti olisi varmasti kasvanut pari pykälää kovemmaksi. Kolme bändiä täynnä lahjakkuutta ja musiikinsoittamisen iloa, mutta vielä on matkaa lyödä isosti läpi. Ellei tuuri puutu peliin.