E Street Punks @ Golden Classics Café & Bar, Helsinki 2.10.2015

FullSizeRenderKutsu “Vuoden ulostulo 2015” –tapahtumaan kiihotti sen verran uteliaisuusnystyröitä, että piti käydä tarkistamassa millaisen bändin ulosmarssista oli kyse. En ole vastaavaan törmännyt aikaisemmin. Kutsu napsahti sähköpostiin pari kuukautta ennen tilaisuutta ja salamyhkäiset teaser-musiikkivideot antoivat maistiaisia tulevasta. Näytteiden perusteella kyse ei ollut nuorten poikien päiden nostosta, vaan jantterit paljastuivat aikuisiksi miehiksi.

Vielä hetki ennen tilaisuutta emmin kannattaako paikalle raahautua, sillä teaserit eivät lunastaneet ihan sitä uhoa, mitä ”vuoden ulostulo” lupaili. Epäilyksistä huolimatta suuntasin Helsingin Jätkäsaareen, missä sijaitsee mainio Golden Classicsvintage-kuppila nimeltä Golden Classics Café & Bar. Kahvilastatuksesta huolimatta paikassa myydään myös amerikkalaista retroroinaa. Lars Sonckin suunnittelema makasiinirakennus on mitä oivallisin paikka kaupata jenkki-ihmeitä, sillä amerikkalaisempaa paikkaa ei Helsingistä löydy. Kun astui kapakan terassille meren ääreen, tuntui kuin olisi hengittänyt ilmaa Brooklynin rantamilla. Golden Classics yllätti myös sillä, että paikka täyttää pienen klubin vaatimukset. Lavalla esiintyy silloin tällöin artisteja, mutta pääosin yksityistilaisuuksissa.

Ennakkoon kerrottiin, että vuoden ulostulijan nimi tullaan paljastamaan klo 20 ja soitto alkaisi puoli tuntia myöhemmin. Ehdin juuri nimen julkaisuun. Edessäni baariin astelivat Pojat –yhtyeen Miika Söderholm ja Kaide Haikonen sekä Ne Luumäistä tuttu Joey Luumäki, joten ihan mistään harrastelijailtamista ei todennäköisesti ole kyse. Sitten koitti aika laskea seinäkangas alas. Nimeksi paljastui E Street Punks. Ensireaktio oli shokki. Voiko kornimpaa nimeä uutta tarjoavalle orkesterille keksiä? Okei, jos yhtye soittaa punk-versioita Bruce Springsteen & E Street Bandin tuotannosta, niin sitten nimi on passeli. Mutta ei. E Street Punks soittaa suomenkielistä rokkia, jossa on vaikutteita Springsteenistä, vanhasta soulista ja ramopunkista. Miksei silloin nimikin ole suomenkielinen, vaikka parodinen väännös kuten Ne Luumäet oli aikoinaan.

Kun bändi asteli lavalle, alkoi skannaus ketä tyypit oikein ovat. Viidestä jampasta kitaristi vaikutti tutulta ja The Duke –nimeä kantava jamppa oli tietenkin Harri Montonen eli Ne Luumäestä tuttu Heko. Muut eivät soittaneet kelloja. Laulajan virkaa hoiti Juhana, rumpujen takana istui Mikko, basson hoiti Teemu ja lisäksi bändissä touhuaa kaksi saksofonisti/koskentinsoittajaa Ulle ja Otso. Kombo oli kuulemma treenannut paljon, mutta ihan siltä meininki ei alkuun vaikuttanut. Luvatun maan tunnelmia jäljitellessä onnahdeltiin, mutta heti kun kumarreltiin punkin puolelle, soitto kulki paremmin.

E Street PunksKeikka ei jättänyt epäselväksi kenen bändistä on kyse. The Duken karisma ja lavakukkoilu olivat omaa luokkaa verrattuna muiden varovaiseen liikehdintään. Bändin biisit ovat The Duken kynästä ja parhaimmillaan ne ovat keskivertoista suomirokkia. Hyvästi pikkuinen ja Tää on kaikki tässä voisivat saada mukavastikin soittoa maakunnan radioissa, varsinkin kun laulaja Juhanan ääni muistuttaa välillä n Olli Lindholmia. Sekaan mahtui myös kiinnostavia käännös-covereita Roky Ericksonilta ja The Clashilta sekä pari alkukielellä heitettyä kipaletta, joista Wilson Pickettin Land of Thousand Dances on kulkenut vuosikymmeniä sen verran isoissa saappaissa, että niitä ei ole kenenkään helppo täyttää.E Street Punks

Heko Luumäki oli biisintekijä jo Ne Luumäissä. Luovuutta riittää edelleen, siitä kertoo nippu uusia kappaleita, mutta mitä bändi aikoo niillä tehdä. Oliko ulostulo vain astuminen keikkalavoille vai julkaiseeko bändi mahdollisesti albumin piakkoin? Ilman pitkäsoittoa matka tuskin jatkuu laitakaupungin keikkaluolia pidemmälle. Sitä taitaa havainnollistaa myös bändin biisi Heitä hyvästit Tavastialle. Vuoden ulostulijan titteliä E Street Punks tuskin saavutti, mutta positiiivinen uho ja jämäkkä itseluottamus eivät ole pahitteeksi. Koskaan ei ole myöskään liian kliseistä julistaa vapauden ja rakkauden ilosanomaa.E Street Punks -nimmarit

Ei siis jäänyt epäselväksi, mistä E Street Punksin jätkät on tehty. He ovat sielunsa rokille menettäneitä opetuslapsia, jotka kävelevät mestarin perässä vaikka vetten päällä. The Duke ja kumppanit eivät häpeile näyttää esikuviansa ja heidän rakkautensa rokkiin kumpuaa sydämestä. Bändin slogan: ”Rock ’n’ rollia aikuisille – ja sellaisiksi aikoville” on rehellinen ilmaisu siitä, että aikuinenkin saa leikkiä rokkilaatikolla, jossa kestävimmät hiekkakakut ovat legendojen tekemiä. Uusien omien kakkujen tekeminen on haasteellista, mutta jos ei ota liikaa mallia muista, kuuntelee omaa ääntänsä ja luottaa perusasioihin, saattavat nekin kestää rankemmatkin sateet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s