Nyt on ollut poikkeuksellisen nostalginen rokkikevät. Juliet Jonesin Sydämen paluukeikka Tavastialle soitettiin reilu kuukausi takaperin ja siinä oli paljon yhteistä Kelpo poikien keikkaan nähden. Kelpo pojat ei tehnyt varsinaista paluuta, mutta itsellänikin on vierähtänyt 20 vuotta siitä, kun olen viimeksi nähnyt bändin elävänä ja kirjanpitoni mukaan he olisivat soittaneet silloin peräti kolme keikkaa saman päivän aikana Tammerfesteillä.

Helsingin Myllypurossa perustettu Kelpo pojat juhlisti 30-vuotista taivaltaan soittamalla Tavastialla alkuperäisessä kokoonpanossaan. Bändi ei ole missään vaiheessa hajonnut, mutta aktiiviset ajat sijoittuvat 1990-luvun alkupuolelle, jolloin yhtye julkaisi kolme albumia. Kelpo pojat ei noussut koskaan suomirokin mestaruussarjaan, mutta oli ehdottomasti kiinnostavimpia divaritason pelureita. Bändin tunnusmerkeiksi nousivat helmeilevät folkrocksävelet, vahva stemmalaulu ja kirjailija Tomi Kontion runolliset laulutekstit.

Yhtyeen spiikkasi sisään bändin pitkäaikainen hang around Jusu Lounela. Samankaltaiset aloitukset mukavilla turinoilla olisivat tervetulleita mille tahansa keikalle. Ilman lämmittelijää soittanut Kelpo Pojat aloitti vetonsa kymmenen minuuttia iltayhdeksän jälkeen. Ihan loppuun harvinainen keikkaherkku ei salia myynyt, mutta Kelpo pojat oli houkutellut Tavastialle reilu viisisataa yhtyeen ystävää, joista harva oli iältään alle neljänkymmenen. Yleisön nuorin taisi olla laulaja Juha Kannaksen 19-vuotias tytär, josta hän mainitsi välipuheessaan. Enkä liioittele, jos kolmasosa jengistä oli myllypurolaisia. Sen verran kaupunginosa on bändistään ylpeä.

Jos Juliet Jonesin sydämellä oli pientä tutinaa ranteissa, niin Kelpo pojat räväyttivät keikan rennon rutinoituneella meiningillä. Reilun 800 keikan historia näkyy, vaikkei hetkeen olisikaan yhdessä soitettu. Toisaalta lauteille nousivat alkuperäiset rumpali Mika Roni ja basisti Pauli Sivonen, joilla ei taas ole kahteen vuosikymmeneen kokemusta Kelpo poikien keikoista. Eikä se mitenkään näkynyt. Nykyiset basisti Sami Mikkola ja rumpali Laiska Lajunen kävivät hekin toki vierailemassa setin aikana lavalla. Normaalisti olisi toimittu niin, että nykyiset iskukykyiset muusikot vetävät keikan ja alkuperäiset vierailevat, mutta toimi se näininkin päin.

Kelpo poikien settilista oli harkiten valittu. Juha Kannas on laulaja, joka osaa ottaa tilan haltuun kuin isommankin koulun opettaja. Alkuspiikin aikana joku möläyttelijä sai Kannakselta terävän huomautuksen, että vain yksi puhuu kerrallaan. Viesti meni perille. Kannas on pieni mies, mutta lavalla hän on iso. Kitaristi Markku Valtonen on taas Neil Young -olemuksellaan bändin musiikillinen keulamies. Paikoin hän soittaa eleettömästi, mutta välillä kitara helisee kuin Johnny Marrin käsissä. Valtosen Make värkkää biisit, joihin Tomi Kontio on pääosin tehnyt lyriikat.

Keikan aloitti ensimmäiseltä albumilta Taivas vuotaa, lätäköt laulaa (1990) tuttu singlejulkaisu Tarantella, joka herätti yleisön heti mukaansa. Alkuputki oli vakuuttava. Perään soi leikittelevä Säteet, joka on kolmannen ja toistaiseksi viimeisen albumin Krääsää (1994) aloitusbiisi. Keikan yhteydessä myytiin rajoitettua erää kolmen biisin tuoreesta cd-singlejulkaisusta. Uuden materiaalin taustapiruna on häärinyt Samuli Laiho, joka tuotti myös edellä mainitun Krääsää –pitkäsoiton. Laiho on syypää siihen, että Kelpo pojat on taas aktivoitunut ja siitä hyvästä hän soitti keikalla virallisena vieraana alusta loppuun. Laihon taustamusisointi oli sopiva mauste viemättä huomiota itse päätähdiltä.

Alkupuolen hienoimpia vetoja oli Pimeän tyttö, joka on kakkosalbumi Yö uinuu, tuuli hyräilee (1991) helmiä. Radiosoittoystävällisimmät biisit Teen mitä vaan, Melankoliaa ja Kortistossa saivat yleisön hehkumaan. Petteri Kukkosen astellessa haitarin kanssa lauteille roihahti Syys -kappale liekkeihin kuin nuotio Myllypuron kallioilla. Savikukko on taas riehaannuttavan hauska folkpolkka, joka pisti monella jalan koreaksi. Biisihän on kuin kunnianosoitus varhaiselle Dave Lindholmille.

Uusista biiseistä Viisaat istui vanhojen sekaan mukavasti. Työttömän lesti taas on ajankohtaisempi kuin 1990-luvun alussa. Juha Kannas antoi hetkeksi Markku Valtoselle lauluvuoron ja hän vetikin sähäkästi Housunpuntit –biisin. Täytyy vielä erikseen mainita, että Valtonen ja basisti Sivonen ovat tärkeässä roolissa laulaessaan taustoja lähes jokaisessa biisissä. Viimeisenä biisinä varsinaisessa setissä kuultiin Kunnon mies, jonka jälkeen bändi poistui takahuoneeseen siksi aikaa, kun Jusu Lounela palasi spiikkaamaan. Hän esitteli bändin sanaisen sielun ja yleisön eteen astui itse Tomi Kontio, joka luki pätkän Kiiltomadot –laulutekstistä. Eikä mennyt kuin hetki, kun bändi palasi lavalle ja soitti edellä lausutun kappaleen, joka on yksi uusista biiseistä. Toisena biisinä encoressa kuultiin bändin ensisingle Snagarilla ja sen perään toivottu Varjele luojani. Bändi palkitsi yleisön vielä toisella encorella, jossa illan hyvästeli biisi Varjoa.

Kelpo Pojat ei saanut aikaan ihan samaa Juliet Jonesin sydän -sukukokoushurmosta, mutta nurkkakuntaisempana kokemuksena se otti paikkansa yhtenä lämminhenkisimpänä keikkana pitkään aikaan. Kelpo poikien levyt tuntuvat jälleen tuoreilta ja niille kelpaa odottaa jatkoa, jos laatu on singlejulkaisujen tasoa.