Bruce Springsteen & The E Street Band @ Stade de France, Paris 29.6.2013

Valtava yleisön kohina laittoi tennareihin vauhtia, kun Badlands alkoi soida astuessani Pariisin alkuillassa Stade de France -stadionille. Tuoreessa muistissa olleet toukokuiset Turun konsertit alkoivat 20 minuuttia ilmoitetun showtimen jälkeen ja samalla taimauksella olisin ollut nytkin kuunteluasemissa. Pariisiin keikka alkoi vain vartin yli ilmoitetusta ja eka biisi tuli kuunneltua kevyessä hölkässä. Turussa kuuntelin molemmat keikat katsomosta, mutta nyt tein paluun kentälle, missä oli pakko jäädä taka-alalle, kun seuralaiseni oli vielä keskenkasvuinen. Mitä kauempaa katsot, sitä paremmin ainakin screen näkyy. Stade de Francen mammuttistadion vetää 80.000 katsojaa. Ihan varma en ole lauantai-illan yleisömäärästä, mutta paljon jengiä oli. Enemmän kuin Turussa ja Helsingissä yhteensä.

Bruce Paris

Bruce Springsteen & The E Street Band @ Stade de France, Paris

Bruce Springsteen & The E Street Band on kiertänyt Wrecking Ball -albumin puitteissa jo lähes puolitoista vuotta. Yli kuusikymppisten konkareiden virta ei näytä ehtyvän koskaan. Jos Turussa oli havaittavissa pientä keikkaväsymystä, oli nyt Pomo kumppaneineen pirteässä vedossa. Stadion tekee tietyt rajoitteet esiintymisakrobatialle, mutta nyt Bruce ei ollut läheskään yhtä riehakas kuin Turussa, missä mies uiskenteli yleisön käsien päällä ja ravasi fanikatsomon ympärillä tiuhaan. Pariisissa Bruce pysyi lavalla, mitä nyt tapansa mukaan kurotteli yleisön sekaan ja Tenth Avenue Freeze Outin aikana teki tutut takanojataivutukset. Vähäisempi fyysisyys ei kuitenkaan latistanut esiintymisen voimaa ja intensiteettiä. Bruce oli iloisempi kuin aikaisemmin. Ehkä se vuoden takainen Olympiastadionin keikka vetää hurmoksellisuudessaan kuitenkin pitemmän korren.

Keikka starttasi Badlandsilla ja perään kuultiin tiukka Out in the Street. Pariislaisyleisö oli heti täysillä mukana ja kentällä myydyt reppuhanakaljat tekivät kauppaansa. Varsinkin kun muovituoppi oli Brucen kiertueen ainutkertaista mainostavaraa. Se piti itsellekin saada. Kolmantena biisinä raikasi Little Richardin klassinen Lucille, jota ei oltu kuultu kiertueella aikaisemmin ja biisi soitettiinkiin yleisön kylttitoiveesta. Tämän perään pari tuoreen albumin raitaa Wrecking Ball ja tannerta tömisyttävä Death to My Hometown. Rempseä Cadillac Ranch laittoi ranskalaiset lahkeet lepattamaan ja Spirit in the Night kohotti fiiliksen taas sfääreihin, joista on vaikea laskeutua. Sitten tapahtuikin käänne, sillä Bruce hieman kankealla ranskalla ilmoitti, että tänään soitetaan Born in the USA -albumi kokonaisuudessaan. Siitäpä allekirjoittanut riemastui, sillä sehän se on albumi, joka lopulta rakastutti nuoren pojan aikanaan New Jerseyn mestariin. Olin silloin saman ikäinen kuin nyt keikalla ollut seuralaiseni ja iloitsin siitä, että synkemmän Darkness on the Edge of Townin sijaan tusina seuraavia biisejä on maailmanlaajuisen läpilyönnin tehneeltä hittialbumilta. Istuu varmasti helpommin nuoren rookien musiikkimakuun. Niin tekikin. Bruce veti jo Tukholmassa albumikokonaisuuksia ja Keski-Euroopassa sama meno on jatkanut, mutta ei niin säännöllisesti. Born in the USA -albumilta on kuultu konserteissa aikaisemminkin liuta biisejä, mutta nyt mieltä lämmitti erityisesti Downbound Train ja I’m Going Down. Tunnelmapala My Hometownin soidessa kaveljeerini ihmetteli miksi Bruce on niin surullinen. Melankolia vaihtui taas riemuksi, kun Dancing in the Darkin aikana Bruce kutsui peräti kolme tanssijaa lavalle. Pari mimmiä, mutta myös kundin, joka kyltillä kerjäsi tanssimahdollisuutta viulisti Soozie Tyrelin kanssa. Miehen toive toteutui.

Born in the USA -ilotulituksen jälkeen ei jääty huilaamaan. Pay Me My Money Down sai New Orleans-henkiset pakkanaalit takuuvarmasti aikaan. Varsinaisen keikan loppu meni tutun kaavan mukaan. Waiting on A Sunny Day, jonka aikana Bruce kutsui nippa nappa kymmen vuotiaan tyttölapsen lavalle sai myös seuralaiseni innostumaan ja kameran laulamaan. The Rising yllytti yhteislauluun ja eeppinen Land of Hope and Dreams ratsasti nätisti auringonlaskuun. Encore käynnistyi We Are Alive -biisillä, joka oli illan yllättäjä. Toimi paremmin kuin albumilla. Born to Run rullasi tutun varmasti, mutta lisäarvoa toi Elliott Murphy, joka piipahti vieraana lavalla. Murphy on amerikkalainen, mutta Ranskassa asuva tutustumisen arvoinen singer-songwriter. Rapea Ramrod rokkasi Steven Van Zandtin tuella komeasti. Pariisin keikalla Stevie sai poikkeuksellisen paljon huomiota ja aiheesta, sillä vireessä liinapää olikin. Keikka huipentui Clarence Clemonsin ja Danny Federicin muistoksi soitetun Tenth Avenue Freeze Out -juhlavaan finaaliin. Irkkuralli American Land päätti ensimmäisen encoren. Toista encorea kuunneltiin jo kävellessä kohti metroa. Nimittäin Bruce nousi vielä yksin lavalle ja veti akustisen version Thunder Roadista. Kaikkiaan 30 biisiä ja aika tasan kolme tuntia oli illan setti. Jos oli Turun keikkojen jälkeen ilmassa lievää haikeutta ja merkkejä siitä, ettei tämäkään jengi loputtomasti jaksa kiertää, niin Pariisin ilta antoi taas toivoa. Nämä veijarit soittavat hautaan saakka. Samaan aikaan sainkin jo lukea uutisen, että Brucella on jo uusi albumi suunnitteilla. Heartland rockin ilosanoma on kuin olympiatuli. Se ei sammu koskaan.

Suurkaupungin melskeessä pyöriessä en nähnyt yhtään mainosta Brucen keikasta. Eipä miljoonkaupungissa tarvitse olla huolissaan, etteikö megastadion täyttyisi. Toista se on Varsinais-Suomessa, missä viime hetkeen asti sai lippuja. Pientä epävarmuutta oli maaliin saakka tuleeko tupa täyteen. Turun areenakeikalla oli toki arvonsa. Se oli poikkeuksellisen intiimi ja saundeiltaan paljon parempi kuin stadionin kaaria nuollut hieman tunkkaiselta kuulunut jytä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Springsteenin ulkomailla. Kokemus oli kaikin puolin miellyttävä. Kentälle sai kätevästi ostettua liput ennalta ja hintalappu oli huokea 57€, vaikka muuten kaupunki käy kukkarolle. Viisain veto oli lähteä hieman ennen väenpaljouden ulospaisumusta. Metroon ehdittiin ajoissa ja istumapaikat tekivät kolmen tunnin seisannan jälkeen nannaa. Hotellin kupeessa nautitun iltapalan aikana näkyi ravintolan TV-ruudussa paikallinen uutislähetys, ja ajettiin sieltä vakavampien otsikoiden jälkeen myös raportti illan konsertista. Bruce Springsteen ylitti sentään Pariisin uutiskynnyksen ja ansiosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s