Aigeianmerellä sijaitsevien Kykladien suurin saari Naxos on kesäisin turistien täyttämä sympaattinen lomakohde, mutta Dionysos jumalan saari tarjoaa onneksi muutakin kuin rantaelämää. Nimi Naxos viittaa tietenkin johtavaan klassista musiikkia julkaisevaan levy-yhtiöön, mutta muuta yhteistä saarella ja levylafkalla ei ole.
Naxoksen pääkaupungin sydän on vanhakaupunki, jonka laella on venetsialaisaikainen linnake. 1200-luvulla rakennettujen kivimuurien sisällä on pieni sympaattinen noin satapaikkainen ulkoilmakonserttisali, jossa järjestetään vuosittain Domus Festival. Tänä vuonna 17. kerran järjestetty musiikkitapahtuma tarjoaa kahden kuukauden ajan joka illalle erilaisia konsertteja aina bouzouki-esityksistä, Mikis Theodorakis teemailtoihin sekä blues & jazz –vetoihin. Nimiesiintyjiä ei ohjelmistosta löydy.
Näin kadulla konserttijulisteen kuulapäisestä kitaristista. Normiolosuhteissa se ei olisi kummemmin hetkauttanut, mutta maininta Django Reindhardtista ja Motörheadista samassa lauseessa sai kiinnostumaan. Olin aikaisemmin nähnyt konserttipaikan tutustuessani vanhaan kaupunkiin joten nyt oli helppoa tehdä päätös lähteä konserttiin.
Nikos Giolias on ateenalainen kitaristi, joka on soittanut useasti Domus Festivalilla ja tällekin kesälle hänelle oli varattu muutama ilta. Konsertin alkamisajaksi ilmoitettiin klo 21, mutta todellisuudessa showtime oli vartin myöhemmin. 15€ liput sai ostaa kätevästi salin viereisestä Venetsialaismuseosta. Ei haitannut sekään, että tikettiin sisältyi ilmainen juoma retsinaa tai ouzoa. Olosuhteet olivat kaikin puolin kohdillaan, sillä salista avautui häikäisevän kaunis maisema merelle ja Apollonin temppelille. Ehkä hienoin konserttipaikka missä olen käynyt.
Nikos Giolias esiintyi yksin ja näytti hallitsevansa sähkökitaran, laulun ja välispiikit moitteettomasti. Ainoa miinus oli taustanauhan käyttö. Mieluummin kuuntelisi basistia ja rumpalia elävänä, mutta ymmärtäähän sen miten paljon helpompaa ja huokeampaa on liikkua yksin.
Giolias osoittautui päteväksi kitaristiksi, joka taitaa monet genret. Keikka alkoi instrumentaaliesityksellä Django Reinhardtin gypsy swing –klassikosta Nuages. Sitten artisti alkoi vitsailla yleisön kanssa leppoisasti ja itseironisesti. Kreikan kriisikään ei jäänyt mainitsematta ja Giolaksen mukaan tilanne on vakavampi kuin mitä TV:ssä sanotaan. Seuraavaksi alkoi osuus, joka olisi voinut jäädä väliin. Nikos Giolias esitti laulaen kolme hienoa klassikkobiisiä: Simon & Garfunkelin The Boxer, Bob Dylanin Blowin’ in the Wind ja Kansasin Dust in the Wind. Biiseissä ei ollut vikaa, mutta hän pyysi kaikki mukaan yhteislauluun. Yleisön keski-ikä oli 50 paremmalla puolen ja siihen sakkiin laulanta näytti istuvan kuin feta Kreikkaan. Universaaleja hittejä oli helppo hoilata niin saksalaisen, ranskalaisen kuin norjalaisen. Suomalainen oli hiljaa.
Nikos Giolias soitti myös kreikkalaisia lauluja, joista mielenkiintoisin oli kreikannos Bob Dylanin biisistä. Keikan aikana kuultiin lisää Django Reindhardtia, saksalaista slageria ja tietenkin Motörheadia. Taas tuli todistettua, että hyvä sävellys toimii genressä kuin genressä. Lemmy Kilmister olisi varmasti nyökytellyt tyytyväisenä, jos kuulisi Gioliaksen napakan kantriversion Ace of Spades –klassikostaan.
Keikka oli jaettu kahteen osaan, mutta jälkimmäinen puolisko jäi muista velvollisuuksista johtuen väliin. Toki olisi mielenkiintoista ollut kuulla miten Nikos Giolias heittäytyy Buena Vista Social Clubin latinotunnelmiin. Lähtö keikalta kävi kuitenkin tyylikkäästi, sillä tauolla Nikos tuli hengailemaan oven suulle ja sai selittää suoraan artistille miksi poistuimme konsertista kesken kaiken. Mukavan jutustelun saattelemana oli helppo feidaantua Naxoksen yöhön.
Keikkakeppi 