Helsingin kaupunginorkesteri (FIN), Jun Märkl (DE), Young-Chang Cho (KR) @ Musiikkitalo, Helsinki 23.11.2012

Musiikkitalon konserttisali oli vielä korkkaamatta, kunnes innostava ehdotus sai lähtemään pitkän breikin jälkeen katsomaan Helsingin kaupunginorkesterin (HKO) konserttia. Kevyempi musiikki on pitänyt meikäläistä lähestulkoon marionettinukkena koko elämäni ajan. 15 vuotta sitten tosin tuli oltua mukana hankkeessa, joka ajoi vähän syvemmälle klassisen musiikin ja oopperan maailmaan juostessani hetken Einojuhani Rautavaaran kannoilla. Sittemmin oopperat sun muut ovat olleet ohjelmassani aivan liian harvoin. Edellisen kerran näin kaupunginorkesterin useammastikin Finlandiatalossa hienon kummilapsiprojektin puitteissa vuosina 2000-2007. Nyt on kuulemma samankaltainen hanke taas käynnissä, joten onnekkaita ne 2012 syntyneet.

Musiikkitalo kätkeytyy aika nätisti Kiasman ja Finlandiatalon väliin. Mannerheimintien suuntaan fasadi on vaatimaton, mutta Sanomatalolta päin katsottuna tumman vihreäksi kuparoitu julkisivu ja lasiset pinnat luovat miellyttävän kokonaisuuden. Musiikkitalo ei ole pramea tai hulppea, vaan paremminkin käytännöllinen musiikin talo. Kokonaisvaltaista kokemusta talosta ei ole, joten lopetanpa tämän taloesittelyn tähän. Aikaisemmin olen käynyt vain Black Boxissa. Rokkiklubien ahnasta narikkapolitiikkaa on tullut aikaisemmin kritisoitua, mutta nyt kelpasi viedä takki talon maksuttomaan säilytykseen, missä henkilökuntaakin riitti, jottei tarvinnut pahemmin jonottaa, ei tullessa eikä lähtiesssä. Tätä se tarkoittaa, kun kulttuuripalvelua tarjotaan verovaroin.

Konsertti alkoi klo 19 ja väliaikoineen kesti vajaan pari tuntia. Lipuista perittiin 25€, mikä on ihan kohtuullinen hintalappu kymmenien ihmisen taiteellisesta panoksesta, varsinkin kun joukkue oli saanut vielä ulkomaalaisvahvistuksia. Saksalaisen kapellimestari Jun Märkl ja etelä-korealainen sellisti Young-Chang Choovat saavuttaneet sarallaan maestron meriitit. Halvemmallakin konserttiin olisi päässyt, mikä todellakin madaltaa kynnystä kenen tahansa vierailla talossa. Kiitos verovarojen.

Helsingin musiikkitalon konserttisali.

Ensimmäinen puoliaika oli tuskainen kokemus. Ei musiikillisista syistä, vaan siksi, että korkeanpaikankammoiselle konserttisalin yläparven reunapaikka laittaa tutisemaan pelosta. On huima pudotus ainakin 12A -katsomosta. Fobia vei terän keskittymisestä ja sai aprikoimaan milloin väliaika alkaisi. Lisäksi penkissä pyörimisestä teki vaikeata se, että istuinten jalkatila vähän pitkäkoipisemmalle on auttamatta nafti. Väliajalla piti tarkistaa virvoketarjonta. Hinnat olivat ihan normaalia teatteritasoa, kun esimerkiksi lasillisesta punaviiiniä sai pulittaa 10€.  Toiselle puoliajalle rohkenin vaihtaa paikkaa kun muualla paljastui vapaita istuimia. Konserttisalin kapasiteetti on 1704 katsojaa ja nyt arvailen salissa olleen n. 1200-1300 klassisen musiikin ystävää. Ikäjakauma on yllättävän laaja nuorista pillifarkuista varttuineeseen pukuherrasväkeen. Itsekin tunsin ruutupaidassani olevan ihan kotonani. Musiikkitalon avoin linja alkaa näkyä kirjavana asiakaskuntana. Hyvä niin.

HKO juhlii 130-vuotista taivaltaan ja on muuten Pohjoismaiden vanhin orkesteri. Saman ikäinen kuin Pietarin ja Berliinin filharmonikot. Perjantainen ohjelmisto koostui Claude Debussyn ja Pjotr Tshaikovskin tuotannosta. Ensimmäisessä setissä kuultiin Debussyn pianoteos Suite Bermasque, joka lienee impressionistisen säveltäjän tunnetuimpia sävellyksiä. Tämän perään Tshaikovskin sellolle ja orkesterille sävelletty Rokokoo-muunnelmat, jolloin keskipisteeksi nousi luonnollisesti sellisti Young -Chang Cho. Kaveri sai taidokkaasta sellonkäsittelystä raikuvat aplodit. Jos kuului instrumentista lähteneet herkät ja hiljaiset sävelet yläparvelle moitteettomasti, niin kaikui aplodeistakin mielenkiintoinen soundi. Nimittäin taputukset kuulostivat rankkasateelta. Toisaalta syksyn flunssasta toipuneita tuntui olevan katsomossa aika rutkasti. Hiljaisissa hetkissä alkoi yskintä, jonka röhinät iskivät kuin ukkosten jylinä. Tilan akustiikka on siis huikea.

Illan johtajana toiminut Jun Märkt on japanilaisen äidin ja saksalaisen isän jälkikasvua. Debussyn suhteen mies on expertti. Märkt on johtanut useita teoksia Naxos-levymerkin tallenteille. Debussyn Images on orkesteritrilogia, joka on paikoin varsin soinnukas ja pisti kuvitelmat lentämään halki vuorten ja aavojen niin Ranskassa kuin Espanjassakin, mihin teoksen Iberia-osassa viitataan. Latinotunnelmia kuului lähinnä kastanjetin kopinassa. Märkt on stereotyyppisestä kapellimestarimielikuvasta poiketen sekä olemukseltaan etä johtamistyyliltään varsin rauhallinen. Asiantuntemusta ei riitä tarkempaan analyysiin, mutta kaikin puolin harmoninen fiilis jäi niin bändistä kuin biiseistäkin.

Ihan mielekäs kokemus rokkiklubien vastapainoksi painella suuren orkesterin unplugged-keikalle ja tajuta miten iso soundi vahvistamattomasta musiikista voi lähteä. HKO soi hienosti ja onhan se herkkua katsoa hiottua bändiä, jossa fagotillekin on käyttöä. Suosittelen siis lämpimästi panostamista laajan skaalan musiikinkuunteluun. Saapahan taas perspektiiviä, kun tunkeutuu seuraavan kerran tunkkaisiin keikkaluoliin. Musiikkitalo on todistanut tarpeensa, mutta olisin silti säilyttänut vanhat makasiinit. Nyt olematon pala jäljelle jäänyttä makasiinia huutaa jotain asiallista kohtelua. Siitähän voisi tehdä vaikka kesäisen alttarin pienimuotoisille ilmaiskonserteille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s