Kysyy luonnetta lähteä Bryan Adamsin keikalle, jos kotona jo kyllästyttää artistin tuotanto. Katselin muistinvirkistykseksi muutaman youtube-klipin ennen lähtöä. Adamsin biisit ovat niin hyviä, että niihin tuupertuu kerta kuulemisen jälkeen. Sama reaktio on käynyt aina kuunnellessa miehen musiikkia. Tarttuvat melodiat tulee korvista, banaalit sanoitukset lannistaa ja käheä ääni turruttaa. Siitä huolimatta miehessä on jotain maagista, varsinkin jos yhdellä hänen hittibiisillään on 130 miljoonaa latausta – ei voida puhua pikkutekijästä.

Bryan Adams on ravannut Suomessa viime aikoina tiuhaan. Mahdollisuuksia olisi ollut nähdä kanadalainen rokkari elävänä useasti, mutta kiinnostus ei ole yltänyt lipunhankintaan. Nyt viime vuoden loppupuolella osui mainos Reckless 30th anniversary tourista. Sävähdytti sen verran, että suunnittelin näkeväni Adamsin elävänä. Onhan Reckless (1984) yksi 1980-luvun puolen välin tunnistettavimpia rock-albumeita Bruce Springsteenin Born in The U.S.A –klassikon ohella. Joskaan ei Reckless ole kriitikoiden ylistämä niin kuin ei mikään muukaan Adamsin albumi. Kaupallinen stadionrock ei ole koskaan ollut taiteellisesti arvostettua, saati kun sitä esittää vielä nätti poika. Siitä huolimatta Reckless on kova levy, jos sitä kuuntelee harvakseltaan.

Olen näissä yhteyksissä kertonut pariin otteeseen Grouponista, jonka kautta olen ostanut liput mm. Lionel Richien ja Suzanne Vegan konsertteihin. Sieltä tarttui mahdollisuus nähdä myös Bryan Adams Helsingin jäähallissa puoleen hintaan. Kertonee siitä, että vanhat kasaritähdet eivät myy konserttihalleja täyteen. Jäähalli ei ole akustiikan pyhin temppeli, mutta on se vanhaksi jäähalliksi kuitenkin innostavampi keikkapaikka kuin Hartwall areena.

Bryan Adams on kiertänyt reilun vuoden juhla-albuminsa vuoksi ja matka jatkuu edelleen tiiviinä. Se on helppoa kun taustalla soittaa kompakti nelihenkinen bändi. Yhtyeen soitossa on varmuutta mutta myös leipääntymisen makua. Taustalle projisoitavat videot luovat keikalle tarkan käsikirjoituksen, josta ei poiketa. Biisilista on siten naulittu samaksi illasta toiseen. Screenille heijastetut videot ovat tyylikkäitä mutta aika tavanomaisia ja paikoin ilmeisiä. Toista on Springsteenin keikat. Niissä ei projisoida mitään, mutta illan settilista elää joka konsertissa. Adamsin keikan hyvä puoli on se, ettei tule pettymyksiä.

Bryan Adams soitti keikan alkuun Reckless -albumin kokonaisuudessaan. Mikä hassuinta keikan paras biisi kuultiin ensimmäisenä. Nimikappale Reckless ei koskaan mahtunut albumille ja nyt biisiä on soitettu kiertueen startterina. Jos Reckless ja jykevä The Boys Night Out, joka kuultiin myös ylijäämäkappaleena, olisivat päässeet albumille, niin väitän sen saaneen vielä paremman vastaanoton ja kestävämmän suosion. Muutama tavanomaisempi rokkikappale olisi tehnyt hittiputken seassa vain hyvää.

Yleisöä oli lähes hallin täydeltä, ja Reckless upposi jengiin kuin kuuma veitsi voihin. Run to You, Heaven, Somebody, One Night Love Affair, It’s Only Love ja Summer of ’69 ovat sen luokan hittejä, että hengästyttää kuulla ne ensimmäisen kolmen vartin aikana. Suurin huoli olikin keikan dramaturgia. Miten muu materiaali kantaa keikan loppuun asti? Ei kantanut. Siksi olisinkin rikkonut Reckless-levyn biisit sikin sokin muiden biisien lomaan. Muuta tuotantoa kuultiin koko uralta, mutta yksi Adamsin kiinnostavimmista albumeista Into the Fire loisti poissaolollaan. Siltä ei kuultu yhtään kappaletta.

Recklessin jälkeisistä biiseistä kiinnostavinta kuultavaa oli Bryanin akustisesti esittämä Let Me Down Easy Biisi on Adamsin ja biisintekijäkumppani Jim Vallancen säveltämä kappale The Who-legendan Roger Daltreyn soololevylle Under a Raging Moon (1985). Illan yleisöä viihdyttävin veto oli bluespoljennolla kulkeva If Ya Wanna Be Bad, Ya Gotta Be Bad, jonka aikana Bryan valitsi yleisöstä yhden mimmin tanssimaan valokeilassa koko kappaleen. Muut loppupuolen biisit kuulostivat tyhjänpäiväsiltä alkupuolen keikan jälkeen. Toki Cuts Like a Knife nousee aina esiin ja When You’re Gone on yksi Adamsin kulkevimmista biiseistä. Eikä siirappisuudestaan huolimatta (Everything I Do) I do it For you –biisiä voi haukkua ällöksi. Onhan se nyt mailman luokan hituri. Ei sitä Youtubesta muuten jatkuvalla syötöllä kuunneltaisi. Siksi kysynkin miksei keikkaa lopetettu miehen suurimpaan hittiin – illan viimeiseen hitaaseen. Siitä olisi ollut kelpo fiilis lähteä himaan. Tämän jälkeen keikan huipennus tuntui pliisulta ja eikä encoressaan kuulluista biiseistä jaksanut enää innostua, vaikka kuultiinhan siellä akustisesti Adamsin läpimurtohitti Straight from the Heart.

Bryan Adamsin bändi soitti ammattitaitoisesti ja muista artisteista vain kitaristi Keith Scott nousi esiin tempuillaan. Hän heittäytyi selälleen ja kieputti kitaraan selän takaa, ei niin notkeasti, mutta huvittavalla antaumuksella. Bryan Adams on edelleen poikamainen, vaikka uurteet kasvoilla kertovat eletyistä vuosikymmenistä. Adamsilla on komea multiplatinaa myynyt ura takana, siloteltu maine, siksi keikan parhaita hetkiä olikin se, kun Adams ripitti yleisön seasta (Everything I Do) I do it For you –biisin aikana lujaa laulanutta tyyppiä: ”Kuka lauloi kovaäänisesti? Ai, sinä? Lopeta! Ei sentään, kunhan vitsailin. Kuka tahansa saa laulaa mukana, paitsi sinä.”