Kevin Morby joutui perumaan viime tinkaan Lissabonin keikkansa. Olin missannut Morbyn aikaisemmat Suomen vierailut, joten pientä harmitusta oli ilmassa. Kun paikan päällä selvisi, että hänen tilalleen oli hälytetty Josh Rouse, muuttui pettymys riemuksi. Nebraskasta kotoisin oleva Josh Rouse oli kovassa kuuntelussa 2000-luvun alkupuolella, kun hänen mainiot albuminsa 1972 (2003), Nashville (2005) ja Subtitulo (2006) olivat pieniä indiehittejä. Josh Rouse maustoi folk-laulujansa tarttuvilla pop-koukuilla, jotka upposivat laajempaankin yleisöön.

Sittemmin Josh Rouse on asettunut asumaan Espanjaan, mistä on luonnollisesti helppo piipahtaa naapurimaan puolelle konsertoimaan. Näin luulisi, mutta Rousen edellisestä Lissabonin vierailusta oli vierähtänyt kahdeksan vuotta. Josh Rouse yhtyeineen soitti lähes sata vuotta vanhassa Teatro Tivolissa, joka on on alun perin palvellut elokuvaa, mutta myöhemmin erilaisia kulttuuritapahtumia baletista alkaen. Teatro Tivoli on Savoyn henkinen paikka tuhannen hengen kapasiteetillaan.

Josh Rouse soitti kolmen espanjalaismuusikon kanssa. Yhtyeen edellisestä julkisesta keikasta oli kulunut useampi kuukausi, mutta soitto rullasi hyvin. Lissabon avasi joulukiertueen, joka ulottuu Euroopasta rapakon taakse. Ainoastaan soundcheck oli tehty hosuen, sillä ensimmäisen biisin soundit toiselle riville kuulostivat karmealta. Onneksi miksaaja oli hereillä ja namiskat säädettiin lennosta kohdilleen. Pitkin keikkaa Josh Rouse käytti kuitenkin useita minuutteja puoliakustisen kitaransa virittämiseen. Se keskeytti hyvin rullannutta flow’ta, mutta onneksi Rouse piti yleisön mielenkiintoa yllä jutustelullaan.

Josh Rouse on koko uransa ajan tuottelias, vaikka en ole hänen viimeisiä vaiheitaan seurannutkaan. Nyt juhlakauteen Rousen julkaisema tuore The Holiday Sounds of Josh Rouse -albumi on peräti hänen 13. pitkäsoittonsa. Rouse sisällyttikin kolme jouluista kappaletta soittolistaansa. Muuten setti sisälsi niitä tuttuja kappaleita, joita kuuntelin aikoinani, joten keikasta tuli hyvällä tavalla nostalginen kokemus. Josh Rouse on velho säveltämään tarttuvia ja teeskentelemättömiä folkpopralleja.

Portugalilaisyleisö istui kuuliaasti paikoillaan siihen asti, kunnes eturivissä istunut keski-ikäinen mies nousi ylös ja veti Carolina-biisin aikana sellaiset muuvit, että muidenkin oli nostettava takamukset ylös ja ryhdyttävä joraamaan hymyissä suin. Tunnelma pysyi iloisena keikan loppuun asti. Vaikka taustamuusikot olivat vaitonaisia pokerinaamoja, kuulosti soitto läpi keikan letkeältä. Basisti ja kitaristi hoitivat myös hienosti taustalaulajan tehtävät. Yleisöltä kuultiin vahvaa taustatukea Come Back (Light Therapy) ja Love Vibrations -hiteissä.

Jengi huuteli innokkaasti toivebiisejä, mutta rajallisen ajan puitteissa ei kenenkään toiveita näytetty toteuttavan. Juuri ennen illan viimeistä biisiä päästin suustani lauseen: It’s the Night Time. Sieltä se kappale tuli, ei siksi, että Rouse olisi kuullut pyyntöni, vaan siksi, että minulla kävi hyvä tuuri. Tämä pieni onnekas hetki kuvastaa sitä fiilistä, mikä syntyi Josh Rousen yllättävästä näkemisestä Lissabonissa lauantai-illassa.