Aikaisemmat Kööpenhaminan keikkakokemukset ovat tähän asti kaikki tapahtuneet legendaarisessa Kristianstadin Loppen klubissa. Pääsin katsastamaan K.B Hallenin, joka on juuri sen kokoluokan konserttipaikka, joka Helsingistä puuttuu. Halli rakennettiin yleiskäyttöön urheilulle kuten sulkapallolle ja tanssille vuonna 1938, mutta siellä on järjestetty myös tapahtumia ja konsertteja. K.B. Hallen vetää reilut 4500 katsojaa. K.B. Hallen on siitä kuuluisa, että The Beatles soitti siellä ainoat Tanskan keikkansa vuonna 1964, mutta on siellä käynyt myös The Rolling Stones ja Led Zeppelin muutamia mainitakseni.

Historiallisilla pelipaikoilla oltiin, mutta eihän sitä tiedä mistä tulee seuraava suuri bändi. Illan aloitti lämmittelijän roolissa irlantilainen Florence Road. Vasta singlejä ja yhden EP:tä julkaisseesta yhtyeelle on povattu läpimurtoa indierock-rintamalla. Pääesiintyjä Wolf Alice taas on neljä pitkäsoittoa julkaissut yhtye, joka on brittien ykkösbändejä, mutta muualla maailmassa vasta suuremman läpimurron kynnyksellä. Wolf Alice on käynyt Suomessa Kesärauhassa 2022, mutta tämän vuoden Euroopan kiertueelle ei Suomi mahtunut. Tosin Provinssirock ilmoitti juuri kiinnittäneensä yhtyeen ensi kesälle.

Tasan kahdeksalta valot sammuivat ja kööpenhaminalaisyleisö antoi lavalle nousseelle Florence Roadille raikuvat aplodit. Monesti lämppäriin tulee suhtauduttua nihkeästi ja jätettyä näkemättä kokonaan tai sen ajan tullut turistua vain tuttujen kanssa. Florence Road otti heti yleisön hyppysiinsä. Raikasta kitararokkia soittanut nelikko sai huomiota tiktok -videoilla soittaen covereita, mutta sittemmin julkaistut omat biisit ennustavat jonkinlaista läpimurtoa. Irlannissa yhtyeestä kirjoitetaan positiivisia artikkeleita, mutta jos pääsee kiertämään Wolf Alicen kanssa eri territorioita, niin ei ole mahdotonta, että parikymppisistä soittajista kohistaan pian muuallakin. Florence Road ei keksi pyörää uudestaan, mutta polkee sitä riemukkaasti ja nimenomaan kuin vanhaa jopoa eikä mitään sähköavusteista etenijää. Listojen ylituotettujen konepoplaulujen seassa Florence Roadin vuoroin sähköinen ja akustinen soitanta kuulostaa aidolta. Ensi kertaa yhtyettä kuultuna Heavy ja Break the Girl jäivät parhaiten mieleen. Harmi että bändin nimi saattaa sekoittua Florence and the Machineen, mutta onneksi kummallakin on aivan omat juttunsa.

Esiintymislavan taustaa koristi simppelit valtavat hopeiset kimalleverhot. Hieman yhdeksän jälkeen Wolf Alicen jäsenet kapusivat lavalle lukuun ottamatta karismaattista laulajaansa. Ensimmäisenä biisin Thornsin pianomelodian käynnistyessä myös Ellie Rowsell astui trikoissaan hopeaverhojen läpi ja nappasi dramaattisin elein yleisön puolellensa. Ensinnäkin Ellien lauluääni skaalautuu aina Abba-avaruudesta tiukkaan garagevääntöön, mutta lavapreseensissä on Freddie Mercuryn majesteetillisuutta.  Rowsell soittaa myös kitaraa ja on keskeinen biisintekijä muiden jäsenten tavoin.

Wolf Alicen julkikuva kohdistuu helposti Ellie Rowselliin, mutta kyseessä on yhteen hitsaantunut kovatasoinen bändi, jonka perustajana on Ellien lisäksi kitaristi Joff Oddie, mutta basisti Theo Ollis ja rumpali Joel Amey ovat hekin olleet mukana kaikilla julkaistuilla albumeilla. Yhtye soitaa rehellistä vaihtoehtoista rokkia, jonka soundiesikuvat löytyvät 1970-luvulta, seassa on Siouxie and the Bansheensin kaltaista post-punkia sekä ysärigrungea ja vastapainoksi haaveilevia popmelodioita.

Bändi soitti reilun puolentoista tunnin keikan ja settilista noudatti pitkälti muuta kiertuetta, vaikka ilman videoprojisointeja esiintynyt yhtye olisi voinut soittaa treenattuja biisejä vaihtelevamminkin. Joka tapauksessa kappaleista syntyi elävä draaman kaari ja missään vaiheessa ei tullut notkahduksia. Tänä vuonna julkaistu erinomainen The Clearing oli luonnollisesti pääroolissa, mutta yhtye soitti kattavasti kaikilta albumeilta. Illan onnistunein veto oli edelliseltä Blue Weekend (2022) albumilta löytyvä How Can I Make It Okay, joka jäi mieleenpainuvaksi esitykseksi nimenomaan yleisön kanssa. Yleensä yleisölaulannat lannistavat, mutta nyt vuorolaulanta kasvatti kappaleen kohti hienoa kliimaksiansa. Parinkymmenen kappaleen settiin ei mahtunut huonoja hetkiä. Yuk Foo ja Play The Greatest Hits -kappaleet toivat säpinää, jota vastapainotti Lipstick on the Glass ihon alle tunkeutuvalla melodiallaan.

Wolf Alice heitti vaikuttavan keikan, jossa huomiota ei vienyt Ellien valovoimaisuus, vaan koko bändi pursui rautaista osaamista toimivassa konserttiympäristössä. Wolf Alicelta puuttuu vielä se kaikkien tuntema iso hitti, mutta repertuaarissa on neljä tasalaatuista albumia ja tukuttain hienoja lauluja, joiden varassa on hyvä kiertää. Yleisössä on paras pitää huolta, ettei missaa yhtäkään hetkeä. 

Wolf Alice Setlist:

Thorns, Formidable Cool, Delicious Things, Just Two Girls, Leaning Against the Wall, White Horses, Bros, How Can I Make It OK, Your Love is Whore, Safe in the World, Safe From a Heartbreak (If You Never Fall in Love), The Sofa, Bread Butter Tea Sugar, Yuk Foo, Play the Greatest Hits, Lipstick on the Glass, Play It Out, Giant Peach, Smile, Bloom Baby Bloom – encore – The Last Man on Earth, Don’t Delete the Kisses