Lauantai-iltana Gironassa livemusiikin tarjonta oli perinteisin etsintämetodein niukkaa, mutta hakusanalla ’live music club’ osui kohdalle Sunset Jazz Club, jossa illan kokoonpanona esiintyisi Pablo Alias Reunion. En ole koskaan ollut jazzin suurkuluttaja enkä sen tuntija, mutta New Orleansista lähtöisin oleva musiikissa on jotain vetovoimaista. Turhia nirsoilematta lähdin vanhan kaupungin reunamilla sijaitsevaan klubiin. Talon ulkoseinustalla oleva maalaus antoi hyvää esimakua mielikuvieni jazz-klubista, sillä kokemus oli ensimmäinen laatuaan. Pori jazzeja ei lasketa.

Saavuin noin tuntia ennen esitysaikaa ja sain lipun ostettua ovelta, todennäköisesti viimeisen, sillä klubi tuli täyteen. Klubi-isäntä toivotti ystävällisesti tervetulleeksi ja alkoi esitellä juomalistoja, nuorempi tarjoilija saattoi minut paikalleni, joka olikin sopivasti aloittelijalle väriltään vihreä muiden istuinten ollessa punaisia. Kaikki paikat olivat plaseerattu lipunostaneille, ja jokainen ohjattiin kädestä pitäen omalle tuolillensa, vaikka varsinaisia teatterista tuttuja numeroituja paikkoja pienessä klubissa ei ollut. 

Sunset näyttäytyi juuri sellaisena elokuvien jazzklubina, joiden samettista tunnelmaa on nähnyt valkokankailla. Kaareva katto miellytti silmää, mutta takasi tilaan myös hyvän akustiikan. Istuinten välissä pieniä pöytiä koristivat pienet valaisimet. Tunnelmallisen klubin yleisöprofiili oli nuorempi kuin oletin, pääosin pariskuntia keski-iän molemmin puolin, muutama yksinäinen ja kahden ja kolmen hengen kaveriporukoita. Intiimi klubi veti reilut 50 henkeä plus mitä baarin puolelta mahtui kuikuilemaan. Kaikki istuivat hiljaa paitsi silloin kun tarjoilija kantoi drinkkejä asiakkailleen läpi keikan.

Konsertti alkoi tasan kymmeneltä, kun Pablo Arias Reunion, nelihenkisenä kokoonpanona astui lavalle. Orkesterin keulahahmo on saksofonisti Pablo Arias, vaikka yhtä lailla pianisti Albert Bover olisi voinut olla bändin kärki, sillä hän on arvostettu jazz-pianisti Espanjassa. Sekä Arias että Bover ovat kotoisin Barcelonasta, mutta molemmat asettuneet tahoilleen Pariisiin ja siellä tiet ovat myös kohdanneet. Yhtyeen ohjelmisto oli luotu Pablo Ariaksen saksofonin ympärille. Jazzin improvisaation ja soolojen perinteiden mukaisesti Bover sai myös tilaa näyttää osaamistaan, mutta myös huikea rytmiduo, jonka muodostivat sisilialainen kontrabasisti Giuseppe Campisi ja rumpali Roger Gutierrez rytmittivät kappaleita sävykkäästi. Hekin saivat näyttää osaamistaan myös soolo-osuuksissa.

Välipuheet pidettiin paikallisella kielellä, joten en ymmärtänyt mistä on kyse, mutta ennakkotietojen mukaan ohjelmisto koostui Joe Hendersonin, Cedar Waltonin, ja osin myös omista kappaleista. Encoren alussa Pablo mainitsi puheessaan Chick Corean. Kaikki tuttuja nimiä, mutta olemattomilla jatsitiedoillani en tunnistanut kappaleita nimeltä. Omasta levyhyllystä löytyy pakolliset Miles Davis, Ella Fitzgerald ja joku satunnainen kotimainen, mutta muuten matka jatsin maailmaan on vasta alkamassa. Ilta oli kyllä selkeä sisään heitto uuden ääreen ainakin livemuodossa. Jatsin erityispiirteenä lienee se, että se saa kuulijan keskittymään ja poimimaan soljuvia nyansseja. Toimii jatsi taustamusiikkinakin, mutta ymmärsin sen vetovoiman klubiympäristössä. Ehkä nyt on aika avata jatsin aarrearkku, koska populaarimusiikki tuntuu polkevan paikallaan.