Elävä musiikki on arvossaan Düsseldorgissa kun puhutaan konserttipaikoista.  Klassisen musiikin ystäville löytyy arkkitehtoninen merkkiteos Tonhallen. Kevyemmän musiikin ystäviä palvelee taas sisäareena Mitsubishi Elektro Halle. Ulkopuolelta laatikkohalli ei aiheuta värähtelyjä, mutta sisältä paikka toimii moitteettomasti. Alun perin vuodesta 1971 Philips nimellä toiminut vetää 7500 henkeä. Pääoven edessä kiemurrellut jono antoi vaikutelman epätoivoisen pitkästä odottelusta, mutta turvatarkastus eteni ja liput luettiin ripeästi. Sisällä oli vielä jonotettava narikan kautta baaritiskille noutamaan tietenkin paikallinen altbier. Salin puolella paljastui konserttisali, jonka reunojaa kiersi katsomot. Salin matala muoto takasi hyvän akustiikan. Konsertti oli miltei loppuunmyyty, mutta jostain syystä lavan eteen aidattuun golden ringiin pääsi peruslipulla, kun vaan nappasi rannekkeen ajoissa käteensä.

Pohjoisirlantilaisista soittajista koostuva skottiyhtye Snow Patrol oli suurimmillaan 2000-luvun puolivälissä. Kaksi ensialbumia meni ilmestyessään ohi, mutta ensimmäinen ison labelin kautta julkaistu Final Straw (2003) nousi listoille singlehittien Run ja Spitting Games saattelemana. Snow Patrol  oli osa post-britpopin jälkiaaltoa, missä Coldplayn kaltaiset pehmeämmät soundit alkoivat miellyttää suurta yleisöä. Lisää menestystä löi tiskiin Eyes Open (2006), jonka kappaleista reilu puolet julkaistiin singleinä, etunenässä Chasing Cars, josta on tullut yhtyeen ikonisin kappale. 

Snow Patrol jäi moneksi vuodeksi satunnaiseen kuunteluun, vaikka yhtye on julkaissut tarttuvia biisejä suht säännöllisessä tahdissa. Viime syksynä ilmestynyt The Forest is the Path kiinnitti huomiota ja albumista tulikin vuoden kuunnelluimpia. Sinkkujulkaisut All ja The Beginning – lupasivat vahvoja melodioita aiempiin menestyslevyjen hengessä. Näinä single ja ep-levyjen kulta-aikoina ei tule samalla tavalla vastaan albumikokonaisuuksia, jotka imaisevat kuuntelemaan alusta loppuun ja useampaan kertaan. 

Snow Patrol on yhä suuri briteissä, mutta sillä on vankkumatonta suosiota myös Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, missä kiertue jatkuu elokuulle saakka. Suomessa Snow Patrol on jäänyt Coldplayn ja monen muun brittibändin jalkoihin, mutta nykykunnossaan bändi ei ole sortunut teennäistrendikkyyteen, vaan biiseissä luotetaan siihen minkä bändi parhaiten osaa.

Snow Patrol perustettiin Skotlannin Dundeessa, minne bändin ainoa alkuperäinen jäsen on laulaja, kitaristi Gary Lightbody aikoinaan muutti Pohjois-Irlannin Bangorista. Muut viralliset jäsenet: kitaristi Nathan Connelly ja kosketinsoittaja, kitaristi John McDaid ovat myös pohjoisirlantilaisia ja hekin ovat olleet yhtyeen riveissä isoimmat menestysvuodet. Rytmiryhmänä kuluvalla kiertueella toimivat basisti Ben Epstein ja rumpali Ash Shoan.

Konsertin piti ennakkotietojen mukaan alkaa tasan kasilta, mutta mukavana yllätyksenä lavalle pamahti nuorta energiaa pursuava The Florentinas. Niin ikään pohjoisirlantilainen kitarapoprokkia soittava bändi sai yleisön puolelleen vilpittömän välittömällä meiningillä. Bändissä aisti lahjakkuutta. Biiseissä oli ideaa vaikka olivat osin vielä raakileita. Matka suuremman yleisön hiteiksi on kuitenkin hyvällä alulla. The Florentinas on ollut muutaman vuoden kasassa ja julkaissut vasta irtosinglejä. Yhtyeessä on jotain samaa kuin irlantilaiskollegassa Inhaler, mutta ilman kuuluisan isän (Bonon) vetoapuja. Läpimurto vaatii työtä ja parhaiten se tapahtuu yleensä ahkeralla kiertämisellä. Onhan jo saavutus päästä näyttämään puolen tunnin ajan osaamistaan Snow Patrolin yleisön edessä. Hyvä ratkaisu, että ennakkoon lämppäristä ei pidetty meteliä, sillä nyt he saivat soittaa oikeasti isolle yleisölle. 

Yhtye soitti kahdeksan biisiä ja siinä olikin melkein ainekset ensimmäiseen pitkäsoittoon. Kakkosena kuultu Sandcastles ja setin päättänyt Weatherman vakuuttivat ensikuulemalta parhaiten. Bändin keulilla laulajakitaristi Paddy Boyd tulkitsi pelottomasti ja sai yleisön puolellensa. Hänen vierellään basisti Jacob Kane taas flirttasi yleisölle kulmikkaalla soittotyylillään. Nelikon täydensi veljekset rumpali Jacob Swann ja kitaristi Luke Swann. Aina toivoo, että lämppäristä tulisi joskus menestyvä, jotta voi sitten viestiä legendaa keikasta. Melodisella kitararokilla se ei kuitenkaan ole helppoa tässä ajassa.

Snow Patrol rundaa Euroopassa tiuhaan. Düsseldorfiin yhtye saapui Berliinistä ja seuraavaksi päiväksi näyttävä show oli pystyssä Amsterdamissa ja sitten taas seuraavana päivänä kohti Belgiaa. Tarkoin suunniteltu settilista toistuu kaupungista toiseen lähestulkoon identtisenä siitä tutusta syystä, että isot videoprojisoinnit eivät anna tilaa improvisaatiolle. Yhtye soitti hieman yli puolitoista tuntia , mikä on areenakeikaksi aika nafti. Setissä kuultiin vain 18 kappaletta, vaikka 25 vuotiselta uralta olisi riittänyt materiaalia paljon enemmän. Snow Patrolin biisit syntyvät kuitenkin samoista aineksista, eikä tarvittavaa variaatiota musiikilliseen dramaturgiaan välttämättä löytyisi, vaikka biisejä olisi ollut enemmän. Hyvä näin, sillä keikka tuntui lämppärin jälkeen juuri oikean mittaiselta ja kaikki oleellisimmat kappaleet kuultiin. Uudelta albumilta olisi voinut toki soittaa enemmänkin kuin vain kolme kappaletta. 

Düsseldorfin keikkakokemus piirsi kyllä jälkensä muistikarttaan, jota on mukava kelailla aikojen saatossa. Näin yhtyeen ensi kertaa uudessa ympäristössä. Snow Patrol ei vaikuta väsähtäneeltä pumpulta, vaan virtaa riittää ja sävelkynä on yhä terävä. Yhtye tarjosi vahvan show, missä projisoinnit olivat tyylikkäitä ja musiikki hiipivän emotionaalista. Jopa muutama päivä aiemmin kätensä junan oven väliin jättänyt kosketinsoittaja John McDaid kätki kipunsa. Yhtyeen keulilla Gary Lightbody esiintyi maanläheisesti. Juuri sellainen aito karisma kantaa useimmiten pisimpään.

Settilista (Snow Patrol)

Take Back the City, Chocolate, Called Out in the Dark, All, Crack the Shutters, Set the Fire to the Third Bar, Run, The Beginning, The Lightning Strike (What If This Storm Ends, Talking About Hope, Open Your Eyes, Make this Go On Forever, Shut Your Eyes, Heal Me, Chasing Cars, You’re All I Have – encore –  But I’ll Keep Trying, Just Say Yes

Settilista (The Florentinas)

Porcelain, Sandcastles, Ghosts, Eve, Miami, For You, Killer, Weatherman