Pensacola on kuuluisa upeista hiekkarannoistaan ja Tappajahai 2 -elokuvan kuvauslokaatiosta. Pohjos-Floridassa sijaitsevan kaupungin keskustassa on liuta viihdyttäviä ravintoloita ja eräässä kulmassa tarjoaa elävää musiikkia klubi nimeltä Vinyl Music Hall. Muutaman sata ihmistä vetävän venuen ainoa miinus oli yllättävän viileästi puhaltanut ilmastointi. Laite taisi olla kesäasetuksilla, vaikka Floridan illassa lämpötila ei paljon alle 20 asteen laske maaliskuussa. Lippuja keikalle myytiin vielä ovelta huokeaan 25 dollarin hintaan.

Illan pääesiintyjä oli oregonilainen STRFKR (aiemmin Starfucker). Yhtye on indiepiireissä kohtalaisen tunnettu elektronista poppia soittava yhtye, jolla on reilun kymmenen vuoden historia. Bändillä on Spotifyissa parhaimmillan kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja. Yhtye aloitti toimintansa Joshua Hodgesin sooloprojektina, mutta sittemmin nelihenkiseksi bändiksi kasvanut projekti on julkaissut jo viisi albumia.

Lämmittelijä Daniel T. jäi vähäiselle huomiolle, mutta dj-pohjalta elektronista tanssimusiikkia soittava kaveri osoittautui lopulta pääesiintyjää kiinnostavammaksi. Los Angelesilainen tuottaja Daniel Terndrup on julkaissut viime syksynä mielenkiintoisen Heliotrope-albumin. Sen perusteella olisi pitänyt nähdä hänen koko keikka.

Pääesiintyjä STRFKR oli lievä pettymys, vaikka yli 20 kappaleen settiin mahtuikin muutama mainio osuma. Setti toisti itseään ja osa biiseistä oli väkisin väännettyjä ralleja. Yhtye soitti tiukasti ja petasi innostuneelle yleisölle trampoliinia, jonka päällä voisi hyppiä. Vähille jäivät pomput.

Bändin kärkibiiseistä Open Your Eyes ja Rawnald Gregory Erickson the Second ovat onnistuneita, mutta vastaavasti Kahil Gibran ja While I’m Alive ovat matoja, joita ei haluaisi korvakäytävään muhimaan. Versio Cindy Lauperin Girls Just Want to Have Fun -hitistä erottui edukseen, koska on hyvä biisi, mutta onhan se nyt väsynyt valinta.

STRFKR teki kaikkensa, että kansa viihtyisi. Valot ja taustaprojisoinnit olivat näyttävämpiä kuin yleensä klubeilla. Silppusateelta ei säästytty. Joshua Hodges kätkeytyi itse aurinkolasien ja takkuisen peruukkipehkon taakse ja luovutti seremoniamestarin tehtävät parille astronauttitanssijalle, jotka heiluivat usean biisin ajan lavan edessä. Loppupuolella liittyi vielä kolmaskin tanssija, joka ei tuonut lisäarvoa. Tyypit olivat ihan hauskoja hahmoja, mutta olisin heiltä odottanut treenattua koreografiaa enkä päätöntä jorausta. Seremoniamestaritkin toistivat itseään. Parasta antia tarjosi astronautti, joka crowd surffasi näyttävästi yleisön käsien päällä. Keikan päätteeksi hän nousi vielä horjuvan ilmapatjajoutsenen selkään ja ui yleisölammikon halki niin kuin linnuista uljaimman pitääkin.