Sankarihevin jättiläinen Iron Maiden on lajityyppinsä kiistaton kuningas ja ollut sitä lähes 40 vuotta. Bändi on esiintynyt Suomessa ennen Hämeenlinnan keikkaa  jo 24 kertaa ja häpeäkseni tunnustan, etten ollut nähnyt näistä ainoatakaan. Suhteeni Iron Maideniin liittyy 1980-lukuun, jolloin kuuntelin jonkin verran klassikkoalbumeja The Number of the Beast ja Peace of Mind. En tietenkään ole voinut välttyä isoista hiteistä niidenkään jälkeen, mutta Iron Maiden ei pysynyt enää muuten matkassani. Päätin korjata asian, perehtyä bändiin syvemmin ja kokea se elävänä. Keikalle lähdin kummipoikani kanssa, joka on nyt likimain samaa ikäluokkaa kun itse olin saadessani ensikosketuksen Iron Maideniin.

Kantolan tapahtumapuisto tuli nähtyä viime vuonna AC/DC:n tiimoilta, josta jäi hieman karvas maku, joskaan ei legendaarisessa bändissä ollut mitään vikaa: https://keikkakeppi.com/2015/07/23/acdc-au-vintage-trouble-us-kantolan-tapahtumapuisto-hameenlinna-22-7-2015/. Tällä kertaa puhalsi toinen tuuli. Järjestelyt toimivat. Olosuhteet olivat paremmat. Alla ei ollut sadetta, joka olisi kastellut Kantolan puiston, vaan aurinko lämmitti täydeltä taivaalta. Toisaalta järjestelyjen toimivuuteen vaikutti se, että väkeä oli puolet vähemmän. Myös pitkä kävelymatka keskustasta taittui edelliskesästä oppineena polkupyörällä sujuvasti. Lapsen kanssa keikkaa seuratessa ei ollut painetta baarialueelle ja näin pahin junttilauma jäi kokematta, joita tällaiseen massaan aina mahtuu. Iron Maidenin fanit osoittivat olevansa pääosin fiksusti käyttäytyvää kaiken ikäistä ja sukupuolista sakkia. Alakouluikäisen kanssa joutuu vääjäämättä seuraamaan keikkaa etäältä, ettei lapsi näe pelkästään aikuisten selkiä. Siinä oli se hyvä puoli, että ympärillä oli väljää.

Iron Maiden on musiikkia eeppisten sankaritarinoiden ystäville, joka luontevasti vetoaa seikkailunjanoisiin poikalapsiin. Iron Maidenin tarjoama muinaishistoriasta tuunattu kuvasto ihannoi silkkaa kauhua, mutta se ei ole pelottavaa vaan kiehtovaa samalla tavalla kuin kansakuntien väliset kaukaiset mittelöt. Bändi on kuin sotajoukko, jonka monipolviset biisit ovat kuin kudelmia historiallisista taisteluista. On vastassa paholaispetojoukko tai mikä vaan, niin aina Iron Maiden selviää voittajana. Näin myös kävi Kantolan keskiviikkoisessa illassa. Iron Maiden tuli, taisteli ja voitti.

Iron Maiden kiertää maailmaa viime syksynä julkaistun The Book of Souls –tupla-albuminsa kunniaksi. Kuuntelin ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun bändin levyn kokonaisuudessaan. Se kannatti, sillä albumi sisältää useita hienoja kappaleita. Onneksi Iron Maiden esittää niitä myös livenä. Iron Maidenin oli tarkoitus aloittaa klo 21. Odottelu nurmialueella sujui kuumailmapalloja ja laskuvarjohyppääjiä seuratessa. Keikka alkoi lopulta vain seitsemän minuuttia yli ilmoitetun ajan. Ensimmäisenä eetteriin pärähtivät uudet kappaleet If Eternity Should Fail ja Speed of Light, jotka molemmat olivat illan parhaimmistoa. Bändi ei hakenut alkulämpöä, vaan oli heti iskussa. Settilistaan mahtui monta klassikkoa: The Trooper, Powerslave, Wasted Years ja Fear of the Dark, mutta myös monta ilmeistä hittiä jäi kuulematta. Uuden albumin materiaali viihdytti yleisöä yhtä lailla, kuten bändin perustajan ja pääasiallisen biisintekijän Steve Harrisin positiivinen hoilatuslaulu The Red and the Black. Iron Maidenin riveissä sävellysvastuu on etenkin The Book of Souls –albumilla jakaantunut tasaisemmin.

Iron Maiden soitti kovan keikan, jossa uljas soitanta ja visuaalisuus löivät kättä komeasti.  Laulaja Bruce Dickinson näytti lavalle astuessaan mustassa pusakassaan ja ruskeissa housuissa luokanopettajalta, mutta kun äänijänteet pääsevät valloilleen on laulu armoitettua. Dickinson jaksoi häärätä ympäri lavaa välillä vaahtosammuttimen ja välillä Union-lipun kanssa. Välipuheet viihdyttivät eikä viittausta Brexitiin voitu myöskään välttää. Kitaristit Dave Murray, Adrian Smith ja Janick Gers ovat kaikki tyylipuhtaita kitarasankareita. Eläkeikää lähentelevä nestori Nicko McBrain tuskin ehtii kullanväristen rumpujensa takana iskemään jokaista tom-tomia, sillä sen verran mahtipontinen on setti. Kun Steve Harris nostaa polvensa monitorin päälle, hän osoittaa olevan basistina samaa maailmanluokkaa kuin biisinvärkkääjänä.

Iron Maiden polkee varmasti monen mielestä paikallaan. Yhtye ammentaa samoista myyttisistä aiheista kappaleensa vuosikymmenestä toiseen. Osuu sinne tietysti poikkeuksia kuten hieno Tears of a Clown, joka on kirjoitettu Robin Williamsin muistolle. Miksi vaihtaa tyyliä, jos pystyy olemaan elinvoimainen ja tuottamaan edelleen väkeviä sävellyksiä. Iron Maidenin eeppisyys on yhtä uskottavaa kuin taru Maya-kulttuurista. Siihen on pienen pojan ja vähän isommankin helppo lumoutua. Iron Maidenissa lepää vahva perintö, joka kulkee legendana polvesta toiseen. 

Settilista:

If Eternity Should Fail

Speed of Light

Children of the Damned

Tears of a Clown

The Red and the Black

The Trooper

Powerslave

Death or Glory

The Book of Souls

Hallowed Be Thy Name

Fear of the Dark

Iron Maiden

Encore

The Number of the Beast

Blood Brothers

Wasted Years