Ennalta katsottuna mielenkiintoinen tarjonta Club Libertéssä, joka sijaintinsa puolesta on vähän syrjäinen siellä Kallion laella Kolmannella linjalla. Tästä syystä harvemmin tulee käytyä, vaikka kiitettävän vilkas keikkaohjelmisto kuppilalla on. Muistaisi vierailla useimmin klubin nettisaitilla. Lauantai-illan ohjelmiston takana oli piskuinen levy-yhtiö Delirium Music Works. Aino Roivaisen liidaama label oli tuonut yhteen niin Amerikan asukin Neon Leonin, ruotsalaisen Stevie Klassonin sekä Waltarin entisen nokkamiehen Kärtsyn että Roivaisen oman Moon Cakes -orkesterin

Moon Cakes on toiminut reilut kaksikymmentä vuotta ja tahkonut omaa indie-tietänsä verkkaisen varmasti tehden kaikkiaan kuusi albumia. Tuorein on oman lafkan julkaisema Xtra Xcellent viime vuoden keväältä. Bändin riveissä soittaa Kolmannesta naisesta paremmin tunnettu Sakari Pesola ja kuulostaa kitaran varressa niin itseltään, vaikka eri lajityypin paattia kyyditseekin. Bassossa mainio Kirka Sainio (ent. Lab ja Airdash) ja rummuissa jytky Mikko Simo. Bändi keikkailee harvakseltaan, mutta osoitti olevansa vireässä kunnossa. Aino Roivaisen ääni on heleän persoonallinen, vaikka jakkupukuisessa olemuksessaan leidi muistuttaa enemmän kiinteistövälittäjää kuin rock-laulajaa. Ulkonäkö siis voi pettää, viimeistään silloin, kun Aino pisti mossaten. Entuudestaan tuntemattomampi ryhmä ei synnyttänyt rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka hyvin homma kulki etenkin Fly in the Pieces ja Mind Like A Radio -biiseissä.

Kakkosena Liberten lavalle nousi Kärtsy, joka oli silmin nähden hermostunut, mutta kun veto starttasi pieni klubi muuttui areenaksi. Waltari sai isolla soundillaan aikanaan massat hetkeksi liikkeelle ja samaa meininkiä Kärtsy nyt tavoitteli seilatessaan lattialla yleisön seassa kännykkä taskussaan. Neljän hengen taustajoukko koostui hädin tuskin rippikoulun käyneistä nuorista, mutta hyvinhän se soitto pojilta kulki. Kärtsyltä on tulossa DMW:n julkaisema sooloalbumi ja siltä kuulimme maistiaisia.

Neon Leon & Stevie Klasson @ Club Liberté

Illan pääesiintyjä yhdysvaltalainen Neon Leon on tullut Suomeen miksaamaan levyään, mutta tarkempaa detaljeja en asiasta tiedä. Lienee miehellä muitakin paikkoja duunata pitkäsoittoja, sillä melkoisen kiinnostavissa rock-piireissä mies on kuokkinut niin New Yorkissa, Lontoossa kuin Tukholmassakin. Ei ihan jetset-elämää, mutta boheemia katu-uskottavaa. Varsinkin jos on asunut Tom Waitsin ja Rickie Lee Jonesin naapurina legendaarisessa The Chelsea Hotellissa. Neon Leon perusti myös aikanaan oman Big Deal Recordsin erään Mick Jaggerin kehotuksesta. No, enpä ole Neon Leonin historiaan kovin tarkasti perehtynyt, mutta pitkä ura takana, joka alkoi New York Dollsin lämppärinä ja jatkui mustan punkin pioneerihommissa CBGB-klubilla. Sittemmin myös vähän ikävimmissäkn yhteyksissä. Nimittäin Neon Leon aterioi Sid & Nancyn kanssa viimeisen ehtoollisen ennen Nancyn traagista kuolemaa The Chelseassa.

Neon Leon on hengaillut musabisneksessä miltei neljällä vuosikymmenellä, ei suurella menestyksellä, mutta pysynyt leivässä. Välillä kitaran sijaan Neon Leon on maalannut tauluja. Pakkohan miehen oltava miellyttävä jannu, kun kavereina on niin Rollareita kuin muita merkittäviä muusikoita ympäri maailmaa. Neon Leon on toisaalta myös kulkuri ja seilannut niin Yhdysvaltain kuin Euroopan väliä. Asui mies välillä Jamaikallakin. Nyt sitten Suomessa kiertueella ja bändissä vierailee ruotsalainen kitaristi Stevie Klasson, luottokaveri, jonka tiedetään piipahtaneen myös Hanoi Rocksin riveissä.

Neon Leonin keikka oli hyvin pitkälti blues-pohjaisen perusjammailun riemua. Sitä taattua Boom, boom, boom -osastoa. Punkista ei ollut tietoakaan, mutta hieman sentään reggaesta ja sielukkaampia hetkiä tavoiteltiin The Driftersin Some Kind Of Wonderful -cover-vedossa. Ei keksitty pyörää uudestaan, mutta vanhaa ajettiin vakaasti. Pitkän mustan rastan takaa vilkuili hymyilevä kuusikymppinen Neon Leon ja todisti, että on vielä mainiossa iskussa. Niin on myös Stevie Klasson, jonka viiden vuoden takainen Don’t Shoot the Messenger on mieheltä kelpo työnäyte.

Jännän illan se Liberté lopulta tarjosi. Harvoin tällaista satsia näkee samana iltana. Kiitos Roivaisen DMW:lle. Harmi vaan, että paikan päällä oli vaivautunut vain muutaman kymmenen hengen yleisö. Kuuden euron tiketillä eivät bändit pääse kovin ruhtinaallisiin keikkakorvauksiin. Se on valitettava fakta, mutta veikkaan, että näistä joka jamppa heitti keikan ihan vaan sydämestään.