Pitkään suljettuna olleen Templehofin lentokentän liepeillä Berliinissä sijaitsee vuonna 1951 Yhdysvaltain ilmavoimien sotilaille rakennettu elokuvateatteri. Jenkkilentäjien poistuttua maasta oli rakennus rapistua autiotaloksi, kunnes siitä keksittiin kunnostaa klubi. Erinäisten vaiheiden jälkeen paikka vakiintui Columbia Theateriksi vuonna 2015, jolloin se entisöitiin palvelemaan modernina konserttisalina. Hyvin onnistuttiinkin, sillä julkisivu neonvaloineen oli kutsuva ja täytyy todeta, että yksi miellyttävimmistä ja tyylikkäimmistä klubeista missä olen käynyt. Kapasiteetti vetää 800 kuulijaa ja vanhan elokuvateatterisalin laskeva lattia mahdollistaa näkyvyyden kaikkialta. Lava muistuttaa nuorisoseurantalon raaminäyttämöä, mutta kyllä siinä isommatkin nimet mahtuvat soittamaan.

Whitney on vuonna 2015 Chicagossa perustettu bändi, joka on tuotteliaana julkaissut jo neljä albumia. Tuorein vasta viime syksynä ja sen puitteissa yhtye kiertää nyt Eurooppaa. Uutta materiaalia on tulossa lisää, sillä vastikään singlenä julkaistu For A While lupaa svengaavaa tulevaisuutta, sillä kappale on alkuvuoden parhaita julkaisuja. Whitney on Max Kakacekin ja Julien Ehrlichin muodostama yhtye, mutta kaksikon lisäksi kiertuekokoonpanossa soitti neljä muuta taidokasta muusikkoa. Pääkaksikko taitaa multimäärin instrumentteja, mutta keikalla Ehrlich on päävokalisti rumpujen takana ja yhtäläisyyksiä voi löytää Levon Helmistä paitsi coolin lauluäänen osalta, joka liippaa lähelle falsettia. Kakacek keskittyy keikoilla kitaraan, vaikka välillä hänkin asettui koskettimien taakse.

Whitneyn keikka kattoi noin parikymmentä kappaletta. Yhtyeen soundi on samaan aikaan jännä ja letkeä. Se on fuusio indiepoppia ja folkia, jonka kruunaavat Kakacekin hallitut kitaramelodiat. Yhtye tarjosi alusta loppuun laadukasta soitantaa. Biisit ovat idearikkaita, vaikka suurempana kerta-annoksena niistä on vaikea hahmottaa eroavaisuuksia. Tasapaksulla setillä ei pysty rakentamaan draaman kaarta, joka pitäisi kuulijan valppaana. Muutama kappale nousee ylitse muiden ja pyöräytti saksalaisyleisön lanteissa isommat muuvit. Ehrlich mainitsikin välipuheessaan, että oli selvästi ilahtunut, kun huomasi yleisön heiluvan biisien tahdissa. 

Keikan aloittanut No Matter Where We Go on hieno styge, jossa Kakacekin riffit vuoropuhelivat Ehrlichin laulun kanssa täydellisesti. Uusista Spark-albumin kappaleista MEMORY on toimivimpia, vaikka muuten pitkäsoitto ei pärjää aiemmille. Sekaan mahtui tylsempiä hetkiä kuten LOST CONTROL, joka antoi mahdollisuuden piipahtaa baaritiskillä. Berliinin hintataso on yhä ilahduttavan edullinen suurkaupungiksi, kun tuopposen saa viidellä eurolla.  No Woman on selkeästi yhtyeen isoin hitti ja se kyllä nappaa heti alkutahdista mukaansa. Tuore sinkku For A While voi tosin napata ykkösbiisin manttelin. Keikan päättänyt Valleys (My Love) jätti hyvän maun. Jos live-musiikin ystävän matka vie Berliiniin, niin Columbia Theateria ei kannata ohittaa.

Whitneytä lämmitteli Uwade, joka on laulaja-lauluntekijä New Yorkista. Ehdin kuuntelemaan häneltä vain muutaman kappaleen, mutta eipä settilista olisi voinut kovin pitkä olla, koska artisti on julkaissut vasta yksittäisiä singlejä. Pienen näytteen perusteella hunajaisen äänen omaava Uwade todisti olevansa valovoimainen esiintyjä, josta voi hyvinkin tulla laajemminkin tunnettu, mikäli Nostalgian ja The Man Who Sees Tomorrowin kaltaisia kappaleita kuullaan lisää.

Whitneyn settilista: 

No Matter Where We Go, Giving Up, BLUE, Dave’s Song, Golden Days, Polly, Early Trains, MEMORY, LOST CONTROL, FTA, Nothing Remains, The Falls, For A While, Used to Be Lonely, Friend of Mine, On My Own, REAL LOVE – encore – COUNTY LINES, No Woman, Valleys (My Love)