Tempodrom nousee kuin dystooppinen sirkusteltta Metropoliksen kaupungissa, mutta todellisuudessa se seisoo ylväänä Potsdamer Platzin liepeillä Berliinissä. Monitoimiareena on juuri sellainen konserttipaikka, joka puuttuu Suomesta ja erityisesti Helsingistä. Konserttihalli on arkkitehtonisesti näyttävä ilmestys tasaisessa maastossa, mutta erityisen käytännöllinen nykyaikaisten tapahtumien näyttämöksi. Sisään pääsee sujuvasti useista rakennusta ympäröivistä ovista. Lipuntarkastus ja silmämääräinen turvatarkastus ovat ripeitä. Tempodrom on siitä täydellinen, että se vetää 4000 henkeä, mutta tuntuu kuitenkin enemmän klubilta kuin areenalta. Näkyvyys on hyvä sekä permannon takareunoilta että salia ympäröivistä katsomoista. Tempodromin kokoisia konserttipaikkoja tarvitaan, koska sen kokoluokan artisteja sattuu olemaan enemmän kuin stadionluokan bändejä. 

Beirut edustaa indie-musiikin valtavirtaa ainakin siinä mielessä, että myi Tempodromen kolmena peräkkäisenä iltana loppuun. Tosin 12.000 ihmistä olisi voinut täyttää kerralla yhden ison areenankin. Parempi ehdottomasti yleisön kannalta, jos bändi jaksaa veivata samaa settiä pienemmille massoille.

Santa Fe’ssä syntynyt Zach Condon perusti yhtyeen vuonna 2006, ja vaikka bändistä puhutaan, on kyseessä usealla muusikolla ympäröity sooloprojekti. Lavalla nähtiin yhdeksän muusikon ammattitaitoinen yhtye, joka tarjosi liki kahden tunnin verran maailmanmusiikista ja eritoten itäeurooppalaisesta vaikutteita ottanutta lauhkeaa popmusiikkia. Yhtyeen selkärankana on puhaltimet, koska nokkamies Condon on itse trumpetisti, mutta laulun ohella hän soittaa myös ukulelea. Kolmen puhaltimen yhtye käy vahvaa dialogia jousisoitinten kanssa, mutta muut instrumentit ovat yhtä oleellinen osa yhtyeen soundia.

Beirut julkaisi loppusyksystä tuoreimman albuminsa Hadsel, jonka laulut syntyivät Zach Condonin toipuessa elämän rasituksista Lofoottien takana sijaitsevalla Hadselin saarella. Albumin ympärille ei ole käynnistetty varsinaista julkaisukiertuetta, vaan Berliinin kolme iltaa soitettiin itsenäisenä ”non tour” tapahtumana. Eikä kuulemma lisäkiertuetta ole hetkeen tulossa. Jos on Condon ladannut akkuja, niin hyvin on palauduttu, sillä koko yhtye oli erittäin elinvoimaisessa kunnossa. Beirutin yleisilme on raukean leppoisa, mutta kuitenkin lauluista löytyy ryhtiä ja rakennetta, joka saavuttaa täyteläisyyden tunteen. Beirutin viipyilevässä musiikissa kuuluu balkanilaisia soundeja, mutta myös yhtä lailla siitä on löydettävissä meksikolaista tunnelmaa ja eri puolilta Eurooppaa otettuja vaikutteita kuten Hadselin norjalaisia villapaitafiiliksiä.

Tempodorin illassa kuultiin kaikkiaan 23 kappaletta, joka oli samalla läpileikkaus Beirutin urasta. Uusin albumi sai painoarvoa ja hyvä niin, koska laulut tuovat uutta ulottuvuutta yhtyeen lauluvalikoimaan. Nimikappale Hadsel huokuu harmoniaa ja The Tern onnistui hypnoottisuudellaan olemaan illan mieleenpainuvin esitys. Vanhoista tutuista Elephant Gun, Nantes, Postcards from Italy ja No No No saivat jengin heilumaan, vaikka melankolispainoitteinen Beirut ei tarjoa lähtökohtaisesti jorausmusaa. Yllättävää oli nähdä yleisön ikäjakauman venyvän parikymppisistä kuusikympisiin. Kansainvälisyyden katsomon puolella selittää taas Berliinin eksklusiivinen konserttisarja.

Beirut teki vaikutuksen keikallaan ja vaikka kyse on Zach Condoniin henkilöityvästä musiikkiprojektista, niin ei pidä unohtaa muita soittajia. Rumpali Nick Petree ja basisti Paul Collinsin ovat soundin kivijalka, jonka ympärille Kyle Resnickin ja pasunisti Ben Lanzin hyvä täydentää puhallintrio ja stemmalaulut keulamies Condonin laidoilla. Kosketinsoittaja Aaron Arntz tuo yhtä lailla soundiin monimuotoisuutta sellistin, viulustin ja alttoviulustin tuodessa sielukkuutta. Beirut edustaan nykyaikaisessa musiikkitarjonnassa hyvällä tavalla vanhahtavaa ja eri kulttuureista vaikutteita imevää musiikkia, joka on kuitenkin kiehtovaa ja persoonallista. Lavan koristeelliset taustaikkunat näyttivät keikkaa odotellessa tympeiltä, mutta valojen sammuessa niillä oli keskeinen reflektoiva osa visuaalisessa ilmeessä. Toivotaan Zach Condonille voimia tehdä laajempi kiertue heti kun sen aika on.

Settilista:

The Shrew, Gallipoli, January 18^th, Elephant Gun, So Many Plans, The Tern, Santa Fe, The Rip Tide, Hadsel, The Peacock, Nantes, Postcards from Italy, Spillhaugen, Scenic World, No No No, Serpian Cocek, Regulatory – encore – So Allowed, In the Mausoleum, The Gulag Orkestar – encore 2 – The Penalty, Ederlezi, Un Dernier Verre (Pour la Route)