Edellisestä Bruce Springsteen & E Street Bandin konsertista Pariisissa oli vierähtänyt tasan kymmenen vuotta. Aikaisempien Springsteen -keikkojen raportteja löytyy tältä sivustolta kuten esimerkiksi ikimuistoisen hengästyttävästä Helsingin konsertista vuodelta 2012 https://keikkakeppi.com/2012/08/01/bruce-springsteen-e-street-band-olympiastadion-helsinki-31-7-2012/. Brucen keikkojen kaava on tuttu, mutta siitä huolimatta ne eivät tunnu toisteiselta, vaan jokainen ilta välittyy itsenäisenä tapahtumana. Brucen vahvuutena voi pitää sitä, että hän on pitänyt itsensä liikkeessä 55 vuotta ja vaikka vanha koira ei uusia temppuja varsinaisesti opi, varioi se oppejaan innostuneesti.

Piti lähteä Keski-Eurooppaan saakka nähdäkseen palan 2023 vuoden kiertuetta. Tällä kertaa rekkakaravaania ei seilattu Suomeen saakka eivätkä muut Skandinavian keikat osuneet aikatauluihin. Olen seurannut Brucea juniorista asti ja nähnyt livenä useasti, joten mitään uutta ei ollut odotettavissa. Sen sijaan artistin näkemiseen ajoi vierivät ja ehtyvät vuodet. Seniorimusiikin alla kuplii aina riski, että olisiko tämä se viimeinen kiertue. Bruce on 73-vuotiaana kuitenkin poikkeuksellisen hyvässä kondiksessa. Yhtä lailla muut E Street bandilaiset hänen ympärillään huokuvat elinvoimaa, joten jatkoa varmasti seuraa.

Liput tuli hankittua noin vuosi aiemmin ja lisäinvestoinnilla aukeni mahdollisuus seurata konserttia lavan etuosasta. Sveitsi on Euroopan kalleimpia maita ja varmasti matkan olisi voinut tehdä huokeammin muualle. Toisaalta Zürich tarjosi muuta ainutkertaisia aktiviteettia kulttuurikokemuksen ympärille. Keikkalippujen osalta maassa ei olla päästy vielä digiaikaan, joten liput saapuivat kirjattuna postina kotiin. Lippuja piti sitten säilöä kuin pöytähopeita ja jännittää, että ne pysyvät tallessa stadionin porteille saakka.

Letzigrund on FC Zürichin kotistadion ja vetää jalkapallon pariin 25.000 katsojaa. Rokkikeikalle saa ahdettua tuplat ja Bruce veti stadionin täyteen faneja useassa sukupolvessa. Mitä vanhempi yleisö, sitä varmemmin vaaleat tennarit tulivat tallatuiksi. Keikka alkoi tuttuun tapaan reilun vartin verran myöhässä ilmoitetusta. Keikasta meni eka puolisko aurinkolasit päässä, mutta pallon laskeuduttua mailleen sai nauttia myös lavavaloista Zurichin pimenevässä illassa. Springsteenin kanssa lavalle nousi peräti 16 muusikkoa, joista E Street Bandia vahvistivat perkussionistin lisäksi neljä taustalaulajaa ja torvisektio. Valtava orkesteri pääsikin illan mittaan veisaamaan komeaa pauhua. Visuaalisesti lava oli koruton, mihin bändi mustissa vaatteissaan ei tuonut lisäväriä. Videoprojisointi oli massiivisinta mitä olen hetkeen nähnyt. Vaikka lavalle näki eturintamasta muutenkin hyvin, antoi taustaprojisointi mahdollisuuden tarkkailla muusikoiden elehdintää ja soitantaa poikkeuksellisen läheltä.

E Street Band tarjosi tasan kolmen tunnin elämyksen. Kestoltaan hieman pidempi kokonaisuus kuin kiertueen keskivertokeikat, mutta yllättävän samankaltaisia keikkasettejä ovat konsertit kiertueella kuitenkin noudattaneet. Pientä variaatiota löyty joka illassa, mutta treenattujen biisien määrä oli suppeampi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, jolloin Wrecking Ball -kiertueella keikat saattoivat teemoittua albumien ympärille. Lähes kolmekymmentä kappaletta on kuitenkin aimo annos.

Zurichin illassa lämpöä riitti lähes hellelukemiin saakka. Keikka rullasi käyntiin My Love Will Not Let You Down -kappaleella, joka jäi alun perin ylijäämäkappaleeksi, mutta on sittemmin noussut live-standardiksi. Kakkosena kuultu No Surrender nappasi yleisön heti yhteislauluun. Kolmantena kuultiin Ghosts tuoreimmalta uusia omia sävellyksiä sisältävältä Letter to You (2020) -albumilta, joka toimi vanhojen seassa mainiosti, jopa paremmin kuin hetkeä myöhemmin kuultu nimikkokappale. Out in the Street aloitti vauhtijakson, jonka jatkeeksi kuultiin Working on the Highway ja Darlington County. Tämän jälkeen aukesi illan raikkain esitys Kitty’s Back, jonka luultavimmin kuulin ensimmäistä kertaa livenä koskaan. Huikea kappale Brucen kakkosalbumilta The Wild, Innocent & The E Street Shuffle (1973). Springsteen alusti biisin kitaristin taidoillaan, mutta vain tehdäkseen tilaa yhtyeen monipuoliselle virtuositeetille. 

Viime vuoden lopulla julkaistu soulin klassikoita kunniottava cover-albumi Only The Strong Survive sisälsi muutaman onnistumisen, mutta jäi kokonaisuutena valjuksi. Nyt livenä soitettu Nightshift on komea The Commodores -klassikko, mutta mitään ihmeempää voitelua ei saanut Brucen käsittelyssä. Toinen yllätyksetön hetki koitui Mary’s Place -biisin aikana, vaikka luokin uskoa näinä hankalina aikoina. My Hometown keräsi yllättäen yleisössä eniten kylttitoiveita ja sen myötä sai kiertuedebyyttinsä. Bruce tarjosi intensiteettiä soittaessaan Last Man Standing -kappaleen yksin. Steven Van Zandt säteili hyvää energiaa hoikistuneessa olemuksessaan ja sinikeltainen kitara kertoi kenen puolella seistään. Yhtyeen dynamo Max Weinberg oli sijoitettu yllättävän lähelle lavan etureunaa, mutta näin rumpali sai ansaitusti huomiota. Roy Bittan seuloi pianosta ja koskettimista tavaramerkkinsä. Nils Lofgren pääsi näyttämään kitaristivelhouttaan erityisesti Patti Smith Groupin alun perin julkaisemassa Because the Night -biisissä. Garry Tallent on huomaamaton kuten aina, mutta välillä asteli etuosaan todistamaan miksi on yhtyeen vankkumaton basisti. Jake Clemonsin saappaat ovat isot, mutta yhä isompaa roolia hänkin näyttää vuosien saatossa saavan. Charles Giordano on ottanut Danny Federicin paikan onnistuneesti. Virallisista bändin jäsenistä Patti Scialfa loisti poissaolollaan. Varsinaisen setin päättänyt Thunder Road soi uljaasti kuten aina, mutta tällä kertaa se tuntui polttavan asfalttia emotionaalisemmin kuin koskaan. Encore oli täyteen ahdettu hittipotpuri, jossa yksi kaksi biisiä tuntui liialta. Ikisuosikki Tenth Avenue Freeze-Out kunnioitti yhä Clarence Clemonsin ja Danny Federicin muistoa. Täytyy vain toivoa, että kunnioitettavia ei tule hetkeen lisää.

Bruce Springsteenin konserteista on tullut myös tapahtumia, joissa fanit saavat yleisössä osansa parrasvaloista. Fanit kertovat kylteissään koskettavista kohtaamisista Brucen kanssa vuosien takaa ja yhtä lailla monella on unelma päästä muutaman sekunnin tähdeksi screenille. Yleisön palvelu toimii ja konserttien perusohjelmaan kuuluu se, että kamerat poimivat faneja yleisön joukosta ja etenkin niitä, jotka ovat kavunneet kaverin harteille. Huomiota osaakseen saadessaan, jopa harmaantuneet fanit bailaavat kuin viimeistä päivää. Zürichin ilta oli onnistunut ja päällimmäiseksi tunteeksi jäi riemu ja kaiken rajallisuudesta muistuttava liikutus. Onneksi Bruce pitää itsensä lisäksi myös yleisön liikkeessä.

Settilista:

My Love Will Not Let You Down, No Surrender, Ghosts, Prove It All Night, Letter to You, The Promised Land, Out in the Street, Working on the Highway, Darlington County, Kitty’s Back, Nightshift, Mary’s Place, My Hometown, Last Man Standing, Backstreets, Because the Night, She’s the One, Wrecking Ball, The Rising, Badlands, Thunder Road 

encore 

Born in the U.S.A, Born to Run, Bobby Jean, Glory Days, Dancing in the Street, Tenth Avenue Freeze-Out, I’ll see You In My Dreams