Tulevan kesän Toto-vierailua kaverin kanssa spekuloidessa ilmeni, että Bobby Kimball esiintyy On the Rocksissa torstaina. Hämmentävä tieto tuli todellakin puun takaa ja sai meikäläisen aktivoitumaan. Bobby Kimball on se alkuperäinen Toton laulaja, joka sjungasi korkealta ja kovaa neljällä ensimmäisellä albumilla ja niillä merkittävimmillä bändin tekeleillä. Jo pelkästään rock-historian lehtien havina pakotti osallistumaan tähän tilaisuuteen.

On The Rocks ei ole koskaan ollut suosikkipaikkojani, vaikka onkin tehnyt monen monta vuotta elintärkeää työtä elävän musiikin ilosanoman eteen. Olisiko edellisestä kerrasta jo seitsemän vuotta, kun viimeksi näin mestan lauteilla väsyneen Remu & The Hurriganesin. On the Rocks on kehuttu henkilökunnastaan ja palvelustaan, mutta klubina se on hankala loukko. Sijainti on ylivoimainen Helsingin ytimessä, mutta silti lekalle ja sisustussuunnittelijalle olisi töitä, jotta klubin neliöt saataisiin järkevämmin hyödynnettyä. Hyvä sijainti houkuttelee asiakkaiksi myös junantuomia ohikulkijoita vetämään olutta ja ihmettelemään kuka artisti se onkaan lauteilla. Eräs löysäposkinen veijari totesi, että Bobby Kimballin tulkitsema Toto-hyperklassikko Africa oli ainoa, jonka on joskus kuullut.

Sisäänpääsystä sai pulittaa 20€ ja siihen päälle narikan 2,70€. Ihan ok, jos tarjolla harvinaista herkkua. Showtime ilmoitettiin olevan klo 22, mutta ei tietenkään. Odottelua kesti reilun tunnin. Se on piinallista varsinkin jos kapakassa notkui selvin päin. Puolen litran oluen sai reilun kuuden euron hintaan ja alkoholittoman neljällä eurolla. Vihdoin yhdentoista aikaan järjestäjä alkoi ladata vesipulloja lavan viereen. Ja sitten se odotus palkittiin, kun vartin yli yksitoista Kimball ruotsalaisine taustajoukkoineen kampesi lavalle. Ohjelmisto oli kirjaimellisesti sitä AOR-skeidaksi haukuttua Toto-settiä. Bändi on aina jakanut mielipiteet. Jos aloittaa uran samaan aikaan, kun sottainen punk on cooleinta maan päällä, ei ole helppoa tuoda tuoda esiin tuotantoa, joka perustuu taitavaan ja hiottuun soittoon ja puhtaisiin melodioihin. Eipä tuo kuitenkaan haittaa, sillä meikään uppoaa niin punk kuin softi aikuisrock.

Bobby Kimball on tehnyt jokusen soololevynkin, mutta kiertueellaan mies on päättänyt ratsastaa vanhalla varmalla Toto-tavaralla. Keikka starttasi reippaasti Girl Goodbyella. Aluksi kuuntelin soitantaa lavan edustalla, mihin soundit kantautuivat ehdottomasti huonoiten. Parin biisin jälkeen korvat saivat kuulla jo paremmin miksattua matskua, mutta kun vähät väliä tyhjä lasi tai tuoppi kieri jaloissa, päätin siirtyä muualle. Sivubaarin edustalle kuului kaikista parhaiten ja näköesteitäkään ei pahemmin ollut, vaikka klubiin oli kerääntynyt ihan kelvollisesti väkeä.

Bobby Kimball oli jo Toton aloittaessa 1970-luvun lopulla muita bändikavereita reilusti vanhempi ja nyt miltei 66-vuotiaana mies on edelleen kelpo kondiksessa. Kimball ei ole koskaan ollut rock-kukko, vaan muistuttaa olemukseltaan enemmänkin kauluspaidan hihat käärinyttä portsaria. Ääni on tunnistettava ja pelittää kuin silloin 35 vuotta sitten. Ylähuulta koristaa samat hiilentummat viikset ja tukkakin hohtaa edelleen pikimustana. Taitaa olla molemmat karvaosastot saaneet säännöllistä värjäystä tai sitten ikääntymisen tuoma harmaus ei koske kaikkia.

Kimballin muinaisesta eroamisesta Totosta ei ole korviini kantautunut tarkkoja faktoja. Henkilökohtaiset ongelmat, kun voivat olla mitä vaan. Palasihan mies Toton riveihin vielä myöhemmin 1990-luvulla hetkeksi ja väitän hänen olevan se ainoa oikea Toton ykkösääni. Ja sitten selvisi lukemattomien vesipullojen arvoitus, nimittäin ensimmäisten biisien aikana Kimball veti kitaansa useamman puolen litran pullon vettä. Vaativatko äänihuulet jatkuvaa kostutusta vai oliko se vain hermostuneisuutta. Siltä miehen esiintyminen ensialkuun vaikutti. Hyväntuulinen Bobby kuitenkin oli ja jaksoi vitsailla bändin jätkien kanssa ja erityisesti  Minttu-pyyhkeen kustannuksella, jolla pyyhki hikeä niskastaan vähän väliä.

Settilista koostui siis ainoastaan Toton biiseistä, mutta mikä piristävää, ohjelmistossa oli paljon materiaalia, jota ei normaalisti emoyhtyeen omilla keikoilla kuulla. Painotus oli neljällä ensimmäisellä albumilla, mutta Bobby vetäisi myös Fahrenheit (1986) -albumilta Steve Lukatherin alunperin tulkitseman hituriklassikon I’ll Be Over You. Keikan kohokohdaksi nousi Turn Back (1981) -albumilta kaivettu harvinaisempi herkku English Eyes, jonka Bobby vitsikkäästi sovelsi paikoin Finnish Eyes-versiona.

Kimball ei ollut Toto-vuosinaan se ainoa päälaulaja, vaikka etulinjassa seisoikin. Toton voima oli usein vahvoissa lauluharmonioissa, mutta pääasiallinen biisintekijä ja kosketinsoittaja David Paich lauloi myös liidejä, kuten sittemmin eräänlaiseksi bändin keulahahmoksi noussut ja soolotuotannollaankin pitkälle pötkinyt kitaristi Steve Lukather. Sama linja jatkui Kimballin keikalla. Nimittäin kosketinsoittaja P-O Nilsson vetäisi African lauluosuudet kuin Paich aikoinaan tai Georgy Porgyn esilaulut kuin Lukather. Useimmissa kertosäkeissä kuulee tietenkin Kimballin tunnistettavan syvältä vatsasta lähtevän korkean ja puhtaan laulun.

Muita keikan kohokohtia oli Make Believe,  joka on tuttu grammy-palkitun IV-albumiln sinkkuhittiputkesta ja White Sister vähemmän tunnetulta Hydra (1979) -albumilta. Bobby jaksoi paahtaa veden voimalla. Yhden huilitauon mies piti, kun bändi veti oppikirjan mukaisen version instrumentaalibiisistä Child’s Anthem. Bobby Kimballin bändi koostuu tätä nykyä ruotsalaisista kokeneista ketuista, joista lead-kitaristi Tommy Denander omaa huikean cv:n. Mies on veivannut keppiänsä mm. Jimmy Pagen, Carlos Santanan ja Michael Jacksonin kanssa. Eipä ole turha jannu kitaran varressa. Massaa alkaa vaan olla kertynyt miehen ympärille sen verran, että mahtaako fysiikka kestää kiertämistä kovin pitkään. Sormet kuitenkin toimivat ensiluokkaisesti ja sitä yltyi kehumaan myös itse Kimball. Bobby totesi, että jos opettelisi vielä kitaransoittoa, hänen opettajansa olisi vain ja ainoastaan Denander.

Encorea en jäänyt kuulemaan, mutta vahva epäilys on, että siellä soitettiin Hold the Line ja Rosanna -megahitit. Syy aikaiseen poistumiseen ei ollut Bobbyssa tai hänen ansiokkaassa bändissään. Pois pakotti lähtemään väsymys pitkästä työpäivästä ja se ympärillä hässäköivä jengi. Reilu tunti Kimballin läsnäoloa riitti kuitenkin kattamaan hyvin ne odotukset mitä miehestä oli syntynyt.