Olin lupautunut perjantaiseen Weekend Festivalille kuskiksi ja hakea sukulaisteinit yöstä pois. Tästä Luukin autoilusta tulikin ruuhkineen ikimuistoinen matka, josta riittäisi oma tarinansa. Illan ruuhkajumia odotellessa ehdin kuitenkin tutustua vuosittaisen Art Goes Kapakka-tapahtuman antiin Vanhan Kuppilassa, missä soitti helsinkiläinen jykevää elektropoppia soittava Bubble Scum.

Bändin keulassa heilui legendaarisen maineen hankkinut stadilaislaulaja Suho Superstar, joka on sjungannut eri kokoonpanoissa reilut parikymmentä vuotta lyömättä koskaan kunnolla läpi. Menneistä bändeistä mainittakoon Nasty Needs ja Jimsonweed. Bubble Scumin dynamona toimii konebiitettejä ja koskettimia säätelevä Heba Rinkinen. Bassoa soittaa kokenut Joni Vihervä. Kannujen takana istui Antti Kenealy. Vielä jokin aikaa sitten bändin bassonvarressa oli mimmi nimeltä Minttu Muranen, jonka lavapreesens oli kuulemma persoonnallista. Tuoreesta miehistön vaihdoksesta ei ole tarkempaa tietoa, sillä bändin saitilla Minttu kantaa edelleen basistin virkaa.

Keikka lähti tanssittavan funkisti liikkeelle, mutta kukaan ei pahemmin jorannut. Bändistä tuli ekana mieleen Happy Mondays. Manchesterin edesmenneellä Haçienda klubilla olisin mielelläni Bubble Scuminkin nähnyt. Nyt Vanhan kuppila oli väärä paikka orkesterille, mutta sehän se Art goes kapakka -tapahtuman tarkoitus onkin – laittaa puurot ja vellit sekaisin. Jänniä ja mielenkiintoisia tapahtumia kapakoissa 10 päivänä ajan ja mikä tärkeintä ilmaiseksi. Kiitos siis Helsingin juhlaviikoille. Bonuksena paikalle oli tilattu taitelija projisoimaan Bubble Scumin taustalle videotaidetta. Hypnoottisesti liikkuva kuvasto oli saanut kimmokkeensa amerikkalaisista ikoneista, mutta istui bändin habitukseen ja toi esitykseen lisäarvoa.

Suurin osa yleisöstä vaan istui ja kuunteli kuten minäkin vesilasi kädessä. Ei auttanut paljon, että parin biisin jälkeen lavan eteen pöydän päälle nousi tilattu tanssija. Intiaanisulilla varustettu mimmi jorasi sen verran ujosti, että muidenkaan tanssimuuvit eivät siitä yltyneet. Jossain vaiheessa tanssija otti vähän rohkeamman liikkeen ja mimmi oli kaatua. Pöytä taisi olla liukas. Loppupuolella alkoi yleisö lämmetä kerääntyi heilumaan baarin takaosaan ja se sai minutkin nousemaan ylös jakkaralta.

En tiedä mistä sain päähäni, että stetson päässä jammaillut laulaja Suho muistuttaa ulkoisesti nuorta Reijo Taipaletta. Mies ei todellakaan vedä tangoa, mutta on pätevä tulkitsija. Sääli vaan, että Suhon laulu oli miksattu liian kaikuisaksi.

Bändi on julkaissut vasta yhden albumin. Body 2 Body ilmestyi parisen vuotta sitten. Bändi sai livenä hyvän grooven päälle ja se piti tasaisena loppuun asti. Harmi vaan, että lähes kaikki biisit kuulostivat samalta. Virkistävä cover-versio Eurythmicsin Missionary Manista erottui joukosta. Tästä huolimatta meininki oli mainio ja voisin bilettää toisenkin kerran bändin seurassa. Toivottavasti toinen platta ilmestyy pian ja sisältäisi jokusen tarttuvamman iskusävelen. Muuten homma on kuosissa.