Kun Toronton pilvenpiirtäjien pylväsmäisestä alakaupungista lähtee Queen Streetiä pitkin länteen aukeaa matalarakenteinen vanha Toronto, missä kivijalkakauppojen ja baarien yllä on poikkeuksellista sykettä. Laidalla aukeaa China Town ja Kensington Marketin tuoksunkin voi tuntea sieraimissaan. Queen Street on kaupungin halkova pitkä katu, jossa eurooppalaista tunnelmaa tuo raitiovainu kilkutuksineen.
Queen Streetin ja Cameron Streetin kulmassa sijaitsee Cameron House, jolla on legendaarinen maine paikallisen bändien soittoluolana. Rakennus on peräisin 1800-luvun lopulta ja sen alkutaival meni hotellin virkaa hoitaessa. Vuodesta 1981 se on toiminut klubina. Piskuinen baari vetää vain 60 ihmistä, joten jokainen konsertti on ainutlaatuisen intiimi.
Satuin majoittumaan kivenheiton päässä, joten olihan se pakko käydä tarkistamassa klubin maine. Venuen omilla nettisivuilla sitä verrataan CBGB’n ja Chelsea Hotelin risteytykseksi. Maanantai-iltana Queen Street Westin nurkilla oli huomattavasti rauhallisempi meininki kuin viikonloppuna. Cameron Houseen minut houkutteli Ivan Rivers, joka on paikallinen lauluntekijä. Artisti ehti nauttia pientä menestystä punkyhtyeellään Stuck Out Here, mutta sittemmin hän on vaihtanut alt-countryyn ja julkaissut jo muutaman EP:n. Cameron Housen ilta juhlisti tuoretta I Give -nimistä neljän laulun kokoelmaa, joista illan aikana kuultiin tosin vain kaksi kappaletta Mid-Riff ja The End With You.
Cameron House on todellakin pieni klubi, mutta korkeus tuo tilan tuntua. Kattofreskot ja seinämaalaukset tekevät siitä ainutkertaisen ympäristön. Ivan Rivers mahtui kuusihenkisen bändinsä kanssa nippa nappa lavalle. Jengiä kulki esiintyjien editse, koska saniteettitilat sijaitsivat lavan takana. Takaseinällä oli baaritiski, jossa kelpasi vain käteinen. Väkeä oli ehkä kolmisenkymmentä, joten tilaa riitti. Partasuinen lauluntekijä omaa vahvan lauluäänen, johon kaksi taustalaulajaa toi mukavasti harmoniaa. Muu bändi toimitti hommansa asiallisesti postimerkin kokoisella lavalla.
Ivan Rivers vangitsee kuulijan olemuksellaan, mutta laulaessaan hän ei luonut katsekontaktia yleisöön, vaan katseli enempi yläilmoihin. Ivan Riversin biisit eivät olleet ennalta tuttuja, mutta ihan kelpoa perusvaihtoehtocountrya hän tarjosi, joista ensikuulemalta mikään kappale ei noussut muiden yläpuolelle. Keikan loppupuolella kuultiin myös yksi cover, kun Johnny Cashin The Man Comes Around soi pätevänä versiona.
Cameron House ei perinyt sisäänpääsymaksua. Keikan päätyttyä kolehti lähti kuitenkin kiertämään. Mukavaa oli nähdä, miten yleisö sujautti kolikoiden sijaan seteleitä artistien kolehtiin. Klubi on paikallisten pikkubändien ponnahduslauta ja suurin osa väistämättäkin joutuu tekemään päivätyötä elääkseen ja intohimo taiteeseen tyydytetään harrastuspohjalta. Se on valitettava suunta, johon kulttuurin ja taiteen tekijöitä maailmanlaajuisestikin ajetaan.











