Super Bock em Stock -festivaalin ohjemistosta löytyi tämän hetken kaksi kiinnostavinta soul-artistia ja se oli pitkälti syynä tsekata musiikkitapahtuma. Brittiläisestä Michael Kiwanukasta raportoin jo aiemmin, mutta sitä toista kaveria nimeltä Curtis Harding odotin jopa hieman enemmän. Jos on saanut etunimensä Curtis Mayfieldin mukaan, niin lähtökuopat klassisen soulin evankelistaksi ovat suotuisat. Hardingin osalta toivoin jotain samaa mitä Cody Chesnutt on tarjonnut legendaarisilla keikoillaan. Sekin loi paineita.

Curtis Harding soitti samalla Coliseu dos Recreios -venuella kuin Kiwanuka, mutta tällä kertaa seurasin konserttia aitiosta, sillä rannekkeella sai katsoa keikan mistä vaan. Parhaimmillaan yli viisituhatta henkeä vetävä areena on uljas ja huokuu 130 vuotista historiaa. Konserttikokemus aitioista oli visuaalisesti vaikuttava, mutta akustiikan osalta se jäi vaisuksi, koska kakkoskerrokseen soundi kuulosti kolkolta. Tästä syystä piti siirtyä kesken takapermannolle kuuntelemaan loput keikasta. Sen edemmäksi ei enää siinä vaiheessa olisi päässyt.

Curtis Harding on klassisen soulin uusia tähtiä. Hän on julkaissut vasta kaksi albumia, joista ensimmäinen Soul Power (2014) ei kerännyt vielä yhtä paljon huomiota kuin kriitikoiden kehuma Face Your Fear (2017). Albumia olivat tuottamassa kovat nimet Danger Mouse ja Sam Cohen, jotka toivat lisäpotkua Hardingin sävellyksiin, joissa yhdistyy klassinen soul bluesiin ja rockiin. Harding ei ole keksinyt mitään uudestaan, mutta kierrättää tuttuja elementtejä kuin olisi soulin alkulähteillä.

Curtis Harding on kotoisin Michiganista, mutta kiertolaiselämän kautta asettunut Atlantaan. Hän lauloi teininä taustoja äitinsä gospel-yhtyeessä ja sittemmin keikkaili Night Sun bändin kanssa, kunnes ryhtyi sooloartistiksi. Lissabonissa lauteilla nähtiin kuitenkin bändi, jossa vokalistin ja kitaristin viittaa kantoi lippalakkipäinen Curtis Harding. Soulin glamour ei miehestä loistanut.

Keikka starttasi biisillä The Drive, mutta varsinaiseen vauhtiin päästiin vasta kun hieno Next Time polkaistiin käyntiin. Soul-laulajan karisma pääsi kuitenkin esiin, kun Harding luopui kitarastaan ja uskalsi ottaa yleisön hyppysiinsä menevässä On an On -kappaleessa, jossa eittämättä on uuden kestävän klassikon ainesta. Permannolle siirryttyäni soundi parani kertaheitolla ja tunnelma kohosi entisestään Hardingin vetäessä The Bee Geesin To Love Somebody. Se on yksi maailman coveroidummista lauluista, mutta kestää hyvän käsittelyn aina.

Alkuun näytti, että Curtis Harding joutuu soittamaan vajaalle yleisölle, mutta lopulta tupa tuli täyteen. Aitio ei ollut paras paikka katsoa konserttia, vaikka kaikkiaan esitys tarjosi taattua laatua. Tästä syystä Harding ei aivan napannut ykkössoulkeikan titteliä, vaikka olin valmistautunut sen hänelle myöntämään. Hardingin tunnetuimmat kappaleet Wednesday Morning Atonement ja Need Your Love huipensivat keikan. Hardingin valovoimaisuudessa on vielä kirkastamisen varaa, mutta hänen biisimateriaalinsa on laadukkaampaa kuin monella muulla lajityypin kollegalla.