Napolin vanha kaupunki on kiehtova yhdistelmä mennyttä arkkitehtuuria ja sotkuisia modernin maailman merkkejä. Kapeiden kujien seinämät ovat tägien, graffitien ja freskojen peittämät. Uljaan San Giovanni Maggiore kirkon takana sijaitsee pieni piazza, jonka suojassa sijaitsee Kastè. Musiikkia tarjoavalla baarilla on klubitilat sisällä, mutta heinäkuun lopulla toiminta keskittyy luonnollisesti terassille. Päädyin paikkaan, koska elävän musiikin vaihtoehtoja ei sunnuntaina Napolissa ollut paljon. Illan artisti Pedar vaikutti ehdottomasti kiinnostavimmalta.

Soittoajaksi oli ilmoitettu klo 22 ja saapuessani paikalle Pedar viritteli lavalla kitaraa. Ilahduin ensiksi täsmällisyydestä, mutta jouduin kuitenkin odottamaan tunnin ennen kuin keikka alkoi. Väsyneenä reissaajana sadattelin italialaista suurpiirteisyyttä, mutta ei siinä ollut hassumpaa istuskella ja seurata paikallisten illanviettoa. Pari tarjoilijaa kantoi juomaa asiakkaille, eikä ketään häirinnyt viereisestä pöydästä tuoksunut pössy.

En ole aiemmin perehtynyt italiaiseen musiikkiin, vaan se on huterasti menneiden käännösiskelmien, San Remon laulukilpailujen ja italodiskon varassa. 60 miljoonan asukkaan maassa on kuitenkin vahva ja monipuolinen musiikkikulttuuri, johon sietäisi tutustua useammalta kantilta, vaikka kieltä ei ymmärtäisikään.

Pedar on 28-vuotias paikallinen singer-songwriter, joka on jo muutaman vuoden kiertänyt lähitienoita tiuhaan. Alkuvuodesta hän julkaisi esikoisalbuminsa tai nykymittapuussa viiden biisin EP Ammescafrancescavastaa vastaa pitkäsoittoa. Pedar esiintyi yksin akustisen kitaran kanssa, mutta mies svengasi hetkittäin trion edestä. Pedarin musiikki ammentaa voimansa folkista, jossa on kuitenkin piirteitä bluesista sekä ajoittain rytmikkäämmästä napolilaisfunkysta.

Pedar on rakkauslaulujen tulkki. Hän luo lauluillaan intensiivisen tunnelman, jossa on kuitenkin potkua. Pedarin lempeä ääni toimii hyvin olematta kuitenkaan liian hempeä, silti ilmava kitarankäsittely on hänen vahvuutensa. Biisilista on pääosin omaa tuotantoa tai muita ennestään tuntemattomia italialaisia covereita. Hit the Road Jack oli ainoa, minkä hän lauloi englanniksi. Omista biiseistä nousi ylitse muiden Te vulevo da’, josta olin koko ajan tunnistavani piirteitä jostain toisesta kappaleesta. Ehkä se oli hyvän kappaleen merkki. Pedarin laulut eivät ole hittikamaa, mutta selkeästi niissä on signaaleja lauluntekijän lahjakkuudesta. Taitaa olla Italiassakin pitkä matka suosioon, vaikka Pedar pääsikin vastikään Fiat –laulukilpailussa loppusuoralle.

Pedar oli miellyttävä tuttavuus, tärkeä palanen Napolin reissussa, mutta tuskinpa häneen tulen myöhemmin palaamaan. Pedarilla on matkaa maansa huipulle, ja aika mahdoton tie rajojen ulkopuolelle aivan kuten suomenkieliselläkin musiikilla. Vieraskielinen musiikki jää kielitaidottomalle kuitenkin etäiseksi, koska sanoma ei aukea, ja siitäkin huolimatta, että italia on laulujen ykköskieli ainakin oopperassa.  Pedarista jäi hyvä jälkimaku ja kulkee mukana aina kun ajattelen maailman parasta napolilaista pizzaa.