Troys ’R Us (Can) @ The Roxy, Vancouver, Canada 24.4.2013

The Roxy @ Vancouver, Canada

The Roxy on perinteikäs bilepaikka Vancouverissa, minne erityisesti NHL-tähdet kokoontuvat viettämään iltaa. Roxy kantaa maailmanlaajuisesti legendaarista nimeä joko yökerhona tai rock-clubina, joista kaikkein tunnetuin (nyt jo edesmennyt) lienee New Yorkissa. Vancouverin Roxy on tarjonnut kaupungin ykkösloungena elävää musiikkia jo 25 vuotta. Nyt paikka ratsastaa pääosin laadukkaiden hittiputkia tuuttaavien house-bandien varassa, mutta se takaa, että tupa on saletisti täynnä joka ilta.

Keskiviikkoinen ilta Vancouverin ytimessä oli muuten rauhallinen, mutta Roxyn edessä oli pientä kuhinaa. Klubin sisäänkäynti on tyylikkään punaisen valotaulunsa alla kuin suoraan elokuvista. The Roxy on kuitenkin totta. Poket päästävät VIP-tyypit sisään toisesta ovesta ja tavalliset jampat toisesta sekä pitävät huolta että röökit poltetaan 30 jalkaa ulko-ovesta. Kanada on tiukka maa. Palvelu on laadukasta niin ovella kuin baaritiskillä ja kunniahan se on kaupungin klassikkoklubilla työskennellä. Sisältä Roxy yllätti pienuudellaan, mutta 300 henkilön kapasiteetti täyttyy harva se ilta. Tänään tosin paikka ei natissut aivan pinkeänä.

Troy

Troy ’R Us @ The Roxy

Talon bändeistä esiintymisvuorossa oli Troys ’R Us, joka parodioi leikkimielisen nimensä leluketjulta Toys ’R Us. Lelujen sijaan nimi lähtee puhtaasti bändin johtohahmosta kitaristi-laulaja Troy Reidistä. Biisilista koostuu vain ja ainoastaan covereista, muutaman ääri-ilmeisen viisun lisäksi bändi soitti joitakin harvemmin kuultuja biisejä. Bändi soittaa kolme keikkaa viikossa ja sen huomaa. Hyvin on saumat hitsattu ja homma toimii kuusihenkiseltä yhtyeeltä. Tänä iltana lauteilla soitti viisi tyyppiä, kun kitaristi-laulaja Layla Naomi Vaugeois-Montgomery loisti poissaolollaan. Lavan täytti Troyn lisäksi Jaralin Detienne (kitara, laulu), Teague Purtell (koskettimet, laulu) Reggie Hache (basso, laulu) Jay Benison (rummut).

Eräästä vancouverilaisesta lehtijutusta luin, että Roxyssa on soitettu 20 vuotta joka ilta Sweet Home Alabama. Klassikohan se, mutta ehkä kuluneista kulunein. Pelkäsin, että settilista on muutenkin pelkkää klisettä. Ei ollut. Keikkaralliin osui myös muutama yllättävämpi styge kuten Violent Femmesin Blister in the Sun, Katrina & The Wavesin Walkin On Sunshine ja The Cultin She Sells Sanctuary. Wolfmotherin Woman soi myös tymäkkänä versiona. Sitten tuli tutumpaa kamaa Lenny Kravitz Are You Gonna Go My Way, Bon Jovi You Give Love A Bad Name ja Greenday Basket Case. Bändin jäsenet vuorottelivat laulajan tontilla ja kukin hoiti osuutensa mallikkaasti. Ja harmoniat ne vasta toimivatkin.

Loppusuora alkoi nostalgisemmissa tunnelmissa kun nyrkkeilyanthemina tunnettu Survivorin Eye of the Tiger pärähti soimaan. Tämän perään Joan Jett & The Blackhearts -klassikko I Love Rock ’n Roll. Sitten Kings of Leonin Use Somebody ja ilta alkoikin olla taputeltu. Jos cover-bändi on ammattibändi, joka tekee 150 keikkaa vuodessa, niin ei se jää omatuotantoisesta bändistä paljoa jälkeen. Musiikki soi parhaimmillaan elävänä ja vaikka aina olen ollut originaliteetin puolesta puhuja, niin arvostan myös taitoa. Vaikka soittaisikin vain toisten biisejä, niin tärkeintä on, että sen tekee hyvin. Troys ’R Us ei sovita rohkeita versioita, vaan vetää hittinsä yksi yhteen esikuvien mallin mukaan tutusti ja turvallisesti. Sitä saa mitä tilaa.  Pohjois-Amerikassa riittää tarjontaa ja kilpailu kuuluisan klubin housebändipaikasta on valtava. Ei sinne tuurilla päästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s